Suomen maahanmuuttopolitiikka ei aktiivisesti edistä Euroopan Unionin ulkopuolelta tulevien investoijien ja korkeasti koulutettujen saamista Suomeen.
Tiedot käyvät ilmi Euroopan muuttoliikeverkoston (EMN) julkaisemista raporteista. Raporttien mukaan Suomessa ei ole tarpeeksi suunnitelmia, jotka tähtäävät korkeasti koulutettujen houkutteluun EU:n ulkopuolelta.
– Aihepiiri on Suomen osalta verrattain uusi. Varsinaisia kansallisen tason ohjelmia, jotka tähtäävät korkeasti koulutettujen osaajien houkuttelemiseen kolmansista maista, ei vielä ole olemassa, kertoo ylitarkastaja Rafael Bärlund EMN:stä.
Bärlund kuitenkin lisää, että Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -suunnitelmassa ja sen perusteella tehdyssä toimenpideohjelmassa on mainintoja kolmansista maista tulevista korkeasti koulutetuista maahanmuuttajista.
Monet myös kokevat, että Suomen oleskelulupajärjestelmä on liian monimutkainen. Houkuttelevuutta vähentää lisäksi Suomen vaikea työllisyystilanne.
– Korkeasti koulutetut osaajat ja sijoittajat voisivat kuitenkin luoda innovaatioita ja vauhdittaa talouttamme, Bärlund sanoo.
Työperusteinen maahanmuutto EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta Suomeen on suhteellisen vähäistä. Ensimmäisiä oleskelulupia myönnettiin työnteon ja elinkeinonharjoittamisen perusteella vuonna 2013 noin 4 940 ja viime vuonna noin 5 000. Työperusteisista oleskeluluvista 30 prosenttia myönnetään korkeasti koulutetuille.
Tämän lisäksi viisumilla ja viisumivapauden puitteissa Suomeen tuli toissa vuonna arviolta noin 16 000 työntekijää pääasiassa kausityöhön. EU-alueelta tulevan työvoiman määrän arvioidaan olleen samana vuonna noin 50 000. Suurin osa tulee Virosta.
Aiheesta keskustellaan tänään maahanmuuttoseminaarissa, jossa paikalla on MTV Uutisten toimittaja Salla Vuorikoski. Hän seuraa tilaisuutta sekä MTV.fissä että Twitterissä.