Puolustusministeri Häkkänen esittää venäläisten kiinteistökauppojen kieltoa

Puolustusministeriö aikoo estää hyökkäyssotaa käyvien ja Suomen turvallisuutta uhkaavien maiden kansalaisten tekemät kiinteistökaupat Suomessa.

Puolustusministeri Antti Häkkänen kertoo, että lausuntokierrokselle lähetettävässä esityksessä esitetään kieltoa venäläisten kiinteistökaupoille.

Varsinaisessa lakitekstissä ei oteta kantaa tiettyyn maahan, mutta lakihanke on tehty Venäjän käymän hyökkäyssodan vuoksi.

Tarkoitus on, että lakiesitys etenisi eduskunnan käsittelyyn vuoden loppuun mennessä. 

Sääntöön poikkeuksia

Esityksessä todetaan Häkkäsen mukaan, että kiellossa olisi poikkeuksena kaksoiskansalaiset sekä he, joilla on pysyvä oleskelulupa Suomessa. 

Perusteluna on kansallisen turvallisuuden parantaminen. Taustalla on huoli venäläisten tekemistä kiinteistökaupoista. 

– Turvallisuustilanne on keskeinen peruste, Häkkänen perustelee.

Kiinteistöjen omistuksen valvontajärjestelmästä tulisi esityksen mukaan kolmiportainen.

– Ensinnäkin tulee täyskielto uusille hankinnoille venäläistaustaisille, jos he eivät pysyvästi asu Suomessa. Toiseksi nämä henkilöt jotka ovat Suomessa kaksoiskansalaisina tai pysyvällä oleskeluluvalla, tulevat luvituksen piiriin, eli katsomme lupien kanssa tätä mallia. Lunastusasiat katsotaan vielä erikseen. Meillä on käynnissä kaksi hanketta täysikielto-hankkeen lisäksi. Kaikki mahdolliset kiertomahdollisuudet katsotaan vielä erikseen, Häkkänen sanoo.

Kaksi kriteeriä

Häkkänen kertoo, että lakitekstiin on tarkoin oikeudellisesti määritelty maat, jotka eivät saisi lakimuutoksen myötä Suomessa omistaa kiinteistöjä.

– Jos Euroopan unionin neuvosto toteaa, että joku maa käy hyökkäyssotaa ja loukkaa toisen maan itsenäisyyttä ja samaan aikaan voi muodostaa Suomelle kansallisen turvallisuuden riskin, eli käytännössä on rajanaapuri, silloin Valtioneuvosto voi antaa asetuksen, että tämä tietty valtio täyttää tämän laissa olevan kriteerin. 

 Häkkänen kertoo odottavansa vilkasta keskustelua asiaan liittyen.

Lakiehdotus kieltäisi venäläisten kiinteistökaupat – katso ministeri Häkkäsen tiedotustilaisuus 21:58
Video: Katso koko tiedotustilaisuus

Lue myös:

    Uusimmat