Puolustusministeriö selvittää uudelleen, onko venäläisten kiinteistöhankinnat mahdollista kieltää Suomessa kokonaan. Asiasta kertoo puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) MTV Uutisille.
Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan ulkomaalaisia koskevan kiinteistökaupan sääntelyssä on Suomessa yhä aukkoja.
Ministeriössä selvitetään, voisiko venäläisiltä kieltää kiinteistöomistuksen täysin.
– Haluan itse vielä perata läpi, onko täyskieltoa kokonaisuutena mahdollista toteuttaa, Häkkänen toteaa.
– Siitä on tehty selvityksiä, mutta haluan myös itse vielä perata sen kunnolla läpi. Kansallinen turvallisuus on niin iso intressi, että se pitää ottaa perusoikeuspunninnassa huomioon.
Selvitysryhmä arvioi joulukuussa, ettei täyskielto kannata
Häkkänen sanoi jo viime syksynä puolustusvaliokunnan puheenjohtajana ja oppositiopoliitikkona, että harkitsisi venäläisten kiinteistöomistusten rajoittamista kokonaan.
Tuolloinen puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) käynnisti asiasta selvityksen. Puolustusministeriön asettama selvitysryhmä ei suosittanut täyskieltoa. Se piti nykylakeja riittävinä ja arvioi, että täyskieltoa voitaisiin kiertää.
Lisäksi viime joulukuussa julkaistussa selvityksessä arvioitiin, että perusoikeuksien näkökulmasta kynnys vain tiettyä kansalaisuutta koskeville rajoituksille on korkea.
Puolustusministeri Häkkänen myöntää, että täyskieltoon liittyy isojakin oikeudellisia haasteita.
– Toisaalta me tiedämme, että Venäjä käy brutaalia sotaa, Häkkänen huomauttaa.
– Siviiliyhteiskunnan haavoittuvuudet tietoverkoissa, teknologiassa, energiassa tai kiinteistöissä ovat pitkäaikaisia vaarallisia tekijöitä, joita ei saa päästää syntymäänkään.
Täyskiellon mahdollisuudet pyritään selvittämään mahdollisimman nopeasti syksyn aikana.
Bulvaanien käyttö pitää estää
Autoritääriset valtiot, kuten Venäjä tai Kiina, voivat hyödyntää kansalaistensa kiinteistöomistuksia tiedustelussa, sabotaasissa tai pahimmillaan sotilaallisten operaatioiden valmistelussa.
Nykyiseen hallitusohjelmaa on kirjattu, että hallitus "tarkastelee EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten tahojen kiinteistönhankintaa ja -hallintaa koskevan sääntelyn riittävyyttä".
EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tulevien ostajien kiinteistökauppaa kiristettiin Suomessa jo sekä Kaikkosen että hänen edeltäjänsä, puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) aikana.
Mitä aukkoja ulkomaalaisten kiinteistökauppaa koskevassa lainsäädännössä vielä on?
– En lähde avaamaan julkisuudessa kaikkea, mutta ne liittyvät maan vuokrakysymyksiin, osakehuoneistojen omistukseen, yritysostojen mukana tulevien kiinteistöalueiden hallintaan, tämäntyyppisiin asioihin, Häkkänen sanoo.
Valvontaa voi olla myös edelleen mahdollista kiertää vaikkapa bulvaanien avulla.
Kaikki valvonnan kiertäminen on Häkkäsen mukaan estettävä.
Venäläisten kiinteistökauppa romahtanut
Venäläisten kiinteistökauppa on romahtanut Suomessa takavuosiin verrattuna.
Ilta-Sanomien mukaan venäläiset ostivat Suomesta tämän vuoden tammikuusta toukokuuhun ulottuvalla ajanjaksolla vain 44 kiinteistöä.
Vertailun vuoksi, koko vuonna 2019 venäläiset ostivat 192 kiinteistöä ja vuonna 2011 yhteensä 624 kiinteistöä.
Syynä ovat Suomen asettamat voimakkaat rajoitukset venäläisten maahantulolle sekä pakotteet, jotka estävät maksuliikenteen venäläispankkien kanssa.