Puolustusvoimain komentaja avasi yhteisen Nato-harjoituksen oppeja

249. maanpuolustuskurssin avajaiset Ritarihuoneella 43:33
Katso maanpuolustuskurssin avajaiset videolta.

Puolustusvoimain komentaja, kenraali Janne Jaakkola sanoo, että aiemmin tänä vuonna pidetty Naton sotaharjoitus todensi kyvyn yhteistoimintaan olevan hyvä. Jaakkola puhui valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingin Ritarihuoneella maanantaiaamuna.

Jaakkolan mukaan johtamisjärjestelyjen, logistiikan ja infrastruktuurin kehittämistä on tarve jatkaa.

– Valmistelut Naton maajoukkueen johtoportaan ja maavoimien eteentyönnetyn läsnäolon sijoittamisesta Suomeen ovat osa tätä kehityspolkua, sanoi Jaakkola puheessaan.

Suomeen on tulossa Naton maavoimien alaesikunta sekä jonkinlainen malli eteentyönnettyjen maavoimajoukkojen läsnäolosta.

Nordic Response -harjoitus järjestettiin Suomen, Norjan ja Ruotsin pohjoisosissa maaliskuussa. Sotilaita oli 13:sta eri maasta.

Jaakkola korostaa, että Naton jäsenenä Suomi pitää kiinni omasta suunnittelusta ja osaamisesta.

Kaikkea ei kannata suunnitella vielä

Jaakkola puhui myös valmisteilla olevasta valtioneuvoston puolustusselonteosta. Selonteossa linjataan, miten puolustuskykyä pidetään yllä ja kehitetään nyt, kun Suomi kuuluu Natoon.

– Turvallisuuden suursään muutos on todennäköisesti pitkäaikainen ja meidän on hyvä varautua ennakoimattomaankin tilannekehitykseen.

Jaakkola sanoi, että Puolustusvoimat näkee tarvetta muutoksille.

– Käynnissä olevassa murroksessa Puolustusvoimissa näemme ja koemme tarpeita toimintatapoihin ja organisaatioon liittyville tarkennuksille ja muutoksille kaikilla tasoilla.

Jaakkolan mukaan vielä ei ole mahdollista määrittää asetelmaa Puolustusvoimien kehittämiseen 2030-luvulla. Suunnitteluun vaikuttaa esimerkiksi Venäjän asevoimien tulevaisuuden ryhmitys ja toiminta ja havainnot käynnissä olevasta sodasta Ukrainassa. Niin ikään vaikuttavat Naton suunnitelmat ja lähivuosina käyttöön tuleva teknologia.

– Näiden tekijöiden vaikutusta ei ole vielä syytä lähteä arvaamaan.

Lue myös:

    Uusimmat