Suositukset metrin turvavälistä voivat olla karmeasti aliarvioituja – lenkkipolulla koronatartunnan voi saada 10 metrin päästä, kertoo tuore tutkimus

6:52img
Koronatartunnan voi saada jopa 10 metrin päästä - tutkija kommentoi uusimpia tietoja koronasta.
Julkaistu 12.04.2020 17:40
Toimittajan kuva

Sanna Voltti

sanna.voltti@mtv.fi

Useiden maiden viranomaiset ovat suositelleet 1-2 metrin turvaväliä toiseen ihmiseen koronatartunnan ehkäisemiseksi. Sittemmin tutkijat ja eri tutkimukset ovat ottaneet kantaa siihen, mikä oikeastaan on riittävä väli. 

Tuore varteenotettava tutkimus on belgialais-hollantilainen. Sen mukaan koronavirus voi levitä aerosolien, eli hiukkasten, mukana useitakin metrejä. 

Tutkimuksen mukaan kävelijän olisi syytä pitää edessä olevaan henkilöön välimatkaa 4–5 metriä, mikäli suunta on sama. Jos jonomaisessa muodostelmassa liikkuminen tapahtuu juosten tai pyöräillen, turvaväli olisi hyvä olla 10 metriä. Jos vauhti kiihtyy, välimatkaa on syytä pitää esimerkiksi 20 metriä.  

Nopeus ja ilmavirta täytyy siis ottaa huomioon. 

– Jos ollaan peräkanaa, on helppo ymmärtää, että taaempana tuleva voi saada pisaroita edellä olevasta. Sen matkan tulisi olla vähintään kaksinkertainen kävellessä ja lähellä kymmentä metriä juostessa, jos lähdetään siitä ajatuksesta, että edellä oleva teoreettisesti tätä virusta juostessaan pärskisi, kertoo Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti

Rinnakkain juostessa tämä ei periaatteessa ole ongelma. 

Suomessa liikkuminen pääsääntöisesti turvallista

Vapalahden mukaan alun perin suositellut 1-2 metrin turvavälit tutkittiin yleisesti niin, että ihminen pysyi paikallaan. 

– Nämä 1,5-2 metriä, mitä suositeltiin etäisyydeksi, on laskettu niin, että ollaan tyynessä ilmassa ja ihmiset jotakuinkin paikallaan. Se on selvä, että ilmavirtaukset sitten vaikuttavat siihen, Vapalahti kertoo. 

Vapalahden mukaan Suomessa ulkona liikkuminen on turvallista, mutta turvavälit pitää muistaa. 

– Kyllä meillä tässä maassa on lääniä sen verran, että ihmiset pystyvät pääsääntöisesti turvallisesti ulkona liikkumaan ja sitä tietysti kannattaa tehdä, jotta säilyy sekä ruumiin- että mielenterveys. 

Vapalahti muistuttaa, että altistukset ovat tilastollisia todennäköisyyksiä. Taudin tarttuminen virusta kantavasti henkilöstä terveeseen ei yleisesti ottaen tapahdu hetkessä. 

– Kyllä sen jonkin aikaa täytyy kestää. Lyhytaikaisista altistuksista ei kannata kovin huolissaan olla. 

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus