Suojelupoliisin ja Puolustusvoimien tiedustelutoiminnan yhteydessä epäillään tehdyn virkarikoksia, kertoo aluesyyttäjä Tarmo Tanner.
Valtakunnansyyttäjän toimisto oli saanut tiedusteluvalvontavaltuutetulta ilmoituksen tiedustelutoiminnan laillisuusvalvonnassa tehdyistä havainnoista, joiden johdosta aloitettiin esitutkinta. Esitutkinnan aloittamisesta päätti apulaisvaltakunnansyyttäjä.
– Esitutkinnassa selvitetään Suojelupoliisin ja Puolustusvoimien tiedustelutoiminnan yhteydessä tehdyksi epäiltyjä virkarikoksia sekä yksityishenkilön käytössä olleeseen tietokoneeseen tehtyä tietomurtoa, joiden vuoksi salassa pidettävää tietoa epäillään paljastuneen ulkopuolisille tahoille, tiedotteessa kerrotaan.
Tanner kertoo MTV Uutisille, että tutkitut asiat ovat samaa kokonaisuutta. Hän kuitenkin kertoo, että tietomurto on tiedustelutoiminnasta erillinen asia.
Tanner ei täsmennä, että millaista tietoa epäillään paljastuneen ulkopuolisille. Muutenkin hän on vaitelias siitä, mistä asiassa on täsmällisesti kysymys.
– Olemme hyvin alkuvaiheessa tutkintaa, Tanner sanoo.
Lue myös: Venäläismedia: Länsivakoojat ovat tehneet Suomesta värväämisen harjoituskentän – Supo: "Informaatiovaikuttamista"
Tiedusteluvalvontavaltuutettu: Ilmoitimme asiasta helmikuussa
Tiedusteluvalvontavaltuutettu Kimmo Hakonen kertoo MTV Uutisille, että on ilmoittanut helmikuussa tänä vuonna yhden asian esitutkintaviranomaiselle.
Asiakokonaisuutta tarkasteltiin tiedusteluvalvontavaltuutettu Hakosen mukaansa ensin alustavasti laillisuusvalvonnallisesta näkökulmasta.
– Siinä oli sellaisia piirteitä, että katsottiin, että on parempi, että ilmoitetaan se esitutkintaviranomaiselle, joka arvioi, onko tarve asiakokonaisuudessa käynnistää esitutkinta. Esitutkinnassa tietysti on enemmän keinojakin käytössä niiden asioiden selvittämiseksi.
Tänään tutkinnanjohtaja ilmoitti, että esitutkinta tosiaan aloitettiin. Hakonen toteaa, että esitutkintaviranomaiset harkitsevat, mitä kertovat asiasta julkisuuteen.
– Siitä asiasisällöstä en voi kyllä kertoa tässä vaiheessa yhtään mitään, Hakonen toteaa.
Tiedusteluvalvontavaltuutettu valvoo tiedustelutoiminnan ja -menetelmien käyttöä ja sen lainmukaisuutta. Se valvoo, että laissa määriteltyjä salaisia tiedustelumenetelmiä käytetään oikein.
– Meidän tehtävämme on valvoa, että niiden käytön edellytykset täyttyvät. Täytyy perustella, miksi kohteena oleva toiminta on kansallista turvallisuutta vakavasti vaarantavaa, Hakonen kertoo.
Lue myös: Supo: Kenenkään ei epäillä toimineen vieraan valtion hyväksi – yksi ylitarkastaja pidätetty virasta
"Tahra" oli tiedossa
Eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunnan puheenjohtaja Joakim Strand (r.) kertoo, että valiokunta on tietoinen tapauksesta. Hän ei kuitenkaan tarkenna, kuinka pitkään asia on ollut valiokunnan tiedossa.
– Valiokunta on tietoinen, että tällainen, sanotaanko tahra, on olemassa.
Strand kertoo MTV:lle pitävänsä positiivisena, että asia on lähtenyt purkautumaan niin sanotusti sisältä päin.
– Se on merkki siitä, että järjestelmä toimii ja valvonta on tarpeen.
Tiedusteluvalvontavaliokunnan tehtävänä on olla Suomen siviili- ja sotilastiedustelun parlamentaarinen valvoja. Se valvoo, seuraa ja arvioi tiedustelutoiminnan asian- ja tarkoituksenmukaisuutta, tiedustelun painopisteitä ja ihmisoikeuksien toteutumista tiedustelutoiminnassa.
Strandin mukaan tiedusteluvalvontavaliokunta seuraa tapausta tiiviisti yhdessä tiedusteluvalvontavaltuutetun kanssa.
– Pohdimme varmasti sitä, onko vielä jotain, mitä laillisuusvalvonnan näkökulmasta voidaan tehdä paremmin.
Venäläismedia väitti vuonna 2023, että länsimaiden tiedustelupalvelut värväisivät Suomessa aktiivisesti venäläisiä vakoojiksi. Supo kertoi tuolloin kyseessä olevan venäläinen hybridivaikuttaminen, jossa venäläisiä varoitetaan yhteistyöstä länsimaiden kanssa.
Iltalehden mukaan tapauksen selvittely kytkeytyy juuri mainittuihin väitettyihin paljastuksiin. Sen mukaan tapauksessa selvitetään erityisesti tietolähdetoiminnan asianmukaisuutta.
Lue myös: Supo Venäjän väkivaltaisista sabotaasijuonista: "Mehän varoitimme" – ministeri Häkkänen kertoo MTV:lle, miten Suomi on varautunut
0:49
Venäjän väkivaltaisista sabotaaseista varoitellaan – Puolustusministeri Häkkänen MTV:lle: Suomi varautunut hyvin.
Juttua päivitetty kello 15.00 tiedusteluvalvontavaltuutetun kommentein.
Juttua päivitetty kello 15.19 liittyen tiedusteluvalvontavaltuutetun ilmoituksen ajallisesta yhteydestä venäläismedian väitteisiin Suomessa tehtävästä vakoojavärväyksestä.
Juttua päivitetty kello 15.47: Lisätty Iltalehden tietoja.
Juttua päivitetty kello 16.00: Lisätty Joakim Strandin kommentit.
Juttua korjattu kello 16.07: Venäläisuutisointi ei tapahtunut samaan aikaan tiedusteluvaltuutetun tekemän ilmoituksen kanssa, toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin.