Suomen ja Ruotsin välisessä valokuitukaapelissa havaittiin kaksi vauriota tänään.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen mukaan molemmat vauriot vaikuttavat tapahtuneen rakennustöissä eli vahingossa. Traficom kertoo aiheesta tiedotteessaan.
Poliisi ei epäile rikosta kummassakaan kaapelivauriossa, eikä siten aloita esitutkintaa tapauksista.
Vauriot tapahtuivat Vihdissä ja Espoon Leppävaarassa.
Aiemmin tiedettiin, että Vihdin vaurio oli tapahtunut vahingossa, kun kaivinkone oli katkaissut kaapelin. Asiasta MTV Uutisille kertoi Elisan turvallisuusjohtaja Jaakko Wallenius.
Vihdin vaurio saatiin jo aiemmin tiistaina korjattua, nyttemmin myös Espoon vaurio on saatu korjattua, kertoo Traficom.
Kaapelirikot valitettavan yleisiä
Kaapelirikkoja tapahtuu Suomessa satoja vuosittain, Traficom kertoo. Valtaosa kaapelirikoista tapahtuu maanrakennustöiden yhteydessä.
Samankaltaisen viestin antoi myös Wallenius aiemmin.
– Kaivuutöiden ohessa sattuvat vauriot ovat valitettavan yleisiä. Suomessa tehdään paljon kuiturakentamista ja, kun rakennetaan paljon, niin voi myös sattua vahinkoja.
Tietoliikenneyhteydet Suomen sisällä ja Suomesta maailmalle eivät ole yksittäisen yhteyden varassa.
– Internetin käyttö ei ole riippuvaisia yhdestä kaapelista tai edes sen varayhteydestä. Järjestelmä kokonaisuutena kestää useita samanaikaisia häiriöitä, Kyberturvallisuuskeskuksen Poikkeamanhallintaosaston johtaja Samuli Bergström sanoo.
Bergström kertoo, että kaapeleita huolletaan sekä korjataan säännöllisesti ja rutiininomaisesti yhteistyössä operaattorien kanssa. Asiaan on siis varauduttu.
Huolto- ja korjaustöiden lisäksi myös häiriötilanteita harjoitellaan säännöllisesti. Turvallisuusviranomaisena Traficomin tehtäviin kuuluu muun muassa ohjata ja valvoa viestintäverkkojen ja viestintäpalveluiden toimintavarmuutta ja häiriöttömyyttä sekä ylläpitää tilannekuvaa kansallisesta kyberturvallisuudesta.
Näin kaikki eteni
Valokuitukaapelin vaurioihin herättiin tänään, kun Ruotsin yleisradio SVT kertoi ensimmäisenä asiasta. SVT perusti tietonsa ruotsalaisradio Ekotin tietoihin. ja kaapelikatkosta. Ekotin mukaan poliisi epäilee rikosta ja asiasta on ilmoitettu Ruotsin viranomaisille, SVT kertoo.
SVT:n uutisen jälkeen kävi ilmi, että kyseessä on GlobalConnect -yrityksen hallitsemasta kaapelista, ja, että vauriot ovat Suomen puolella.
Pian asiaa kommentoivat niin Ruotsin väestönsuojeluministeri Carl-Oskar Bohlin kuin Suomen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.).
Bohlin totesi, että "Suomen poliisi tutkii tapahtunutta ja olosuhteiden vuoksi epäillään sabotointia". Pian poliisi kertoi, että sillä ei ole käynnissä rikostutkintaa tapauksesta, mutta että, se jatkaa asian selvittämistä muiden viranomaisten kanssa.
Liikenne- ja viestintäministeri Ranne puolestaan totesi, että "viranomaiset selvittävät asiaa yhdessä yrityksen kanssa. Suhtaudumme tilanteeseen vakavasti."
GlobalConnect tiedotti kaapelivaurioista jo maanantaipäivän aikana. Myöhemmin yrityksen Ruotsin osaston viestintäpäällikkö Niklas Ekström kertoi Aftonbladetille, että katkokset vaikuttivat noin 6000 kotitalouteen sekä noin 100 yritykseen Suomessa. Ruotsiin vauriot eivät vaikuttaneet.