Helsingin kaupunginteatterin suursatsaus tälle syksylle on Disney-musikaali "Pieni merenneito". Musikaali pohjautuu H. C. Andersenin satuun, joka on kirjoitettu lähes 200 vuotta sitten. Tarina on silti yhä ajankohtainen.
Ohjaaja Samuel Harjanne kertoo työryhmän ottaneen lähtökohdaksi merenneidon murheen siitä, että hän tuntee olevansa ihminen, joka on vangittuna merenneidon kehoon.
– Yksi pyrstö kahlitsee häntä. Varsinkin se, että hän kokee olevansa jotain muuta kuin mitä fyysisesti on. Tämä sisäinen ristiriita osuu mielestäni melko hyvin tämän päivän puheenaiheisiin, pohtii Harjanne.
Eikä pieni merenneito Ariel ole ainoa, joka painii ulkoisten vaatimusten ja odotusten luomien ristiriitojen kanssa. Myös sadun prinssillä on omat ongelmansa.
– Prinssi on monitahoisempi hahmo kuin ensi silmäyksellä vaikuttaa. Hänestä tulee kuningas ja hänen odotetaan ottavan vastuun kaikesta, vaikka hän tahtoisi vain olla yksinkertainen merimies, kuvailee Martti Manninen, joka esittää Prinssi Erikin roolin Helsingin kaupunginteatterin tuotannossa.
Teatterin ihmeitä
Pieni Merenneito on selvästi kalliimpi kuin Helsingin kaupunginteatterin musikaalit yleensä. Budjetit ovat liikesalaisuuksia, mutta kaupunginteatterista kerrotaan, että tämä tuotanto on noin 300 000 euroa kalliimpi kuin vastaavat tuotannot keskimäärin.
Tuotannon hintaa nostaa esimerkiksi se, että vedenalaiset uintikohtaukset on toteutettu vaijerien avulla. Tätä osaamista on ostettu Lontoosta samoin kuin nukkeosaamista.
– Kyllä se tuo omat haasteensa, kun näyttelijä pannaan valjaisiin. Pitää liikkua kuin olisi vedessä ja laulaa lisäksi. Melko fyysistä hommaa, sanoo Sonja Pajunoja, joka esittää Arielin roolin.
Tuotannon kustannuksia nostaa myös se, että näytöksissä on enemmän henkilökuntaa töissä kuin esityksissä keskimäärin. Teknisesti Pieni merenneito on Helsingin kaupunginteatterin kaikkien aikojen vaativin tuotanto.
Useita tasoja
Disney-musikaali Pieni merenneito on tuotanto, jossa on useita tasoja. Siitä voi nauttia niin kuin sadusta nautitaan ilman sen suurempia pohdintoja. Tosin tässä sadussa riittää pohdittavaa, kun ottaa huomioon Arielin kipuilun kehon ja mielen ristiriidan keskellä.
– En kuulu tänne, en ole koskaan kuulunutkaan, sanoo Ariel, joka tuntee olevansa ihminen vangittuna merenneidon vartaloon.
Pientä merenneitoa voi katsella myös huikeana teknisenä suorituksena. Voi vain hämmästellä, kuinka sujuvasti tarina siirtyy rantaluodolta merten syvyyksiin ja takaisin.
Alan Menkenin musiikkia kelpaa kuunnella. Puvustusta ja lavastusta voi vain ihailla.
Nuorimpia katsojia luultavasti naurattaa, kun kokki ajaa takaa rapua. Teini-ikäiset puolestaan löytänevät jotakin yhteistä Arielin tai Prinssi Erikin kanssa.