Syöpä järkyttää kehon lisäksi mieltä. Sairastuneen riski masentua tai tehdä itsemurha ovat muuta väestöä korkeammat. Jos pelon käsittelyyn ei saa tietoa ja tukea, se voi jäädä jäytämään sisälle, vaikka itse taudista paranisi.
– Tyypillisin reaktio syöpädiagnoosiin on sokki. Usein järkytys menee ensin kehoon: sydän hakkaa ja tulee kauhun tunne. Hetken päästä pelko muuttuu mielessä muotoon ”apua, minä kuolen”. Koska asiaa ei ole ehtinyt yhtään jäsennellä, uhka tuntuu hyvin akuutilta. Ihminen ajattelee, että se tapahtuu juuri nyt, psykiatrian erikoislääkäri Irja Idman sanoo.
Lokakuussa eläkkeelle jäänyt Idman toimi parikymmentä vuotta vastuulääkärinä HYKSin Syöpäkeskuksen psykososiaalisen tuen yksikössä. Hän tietää, että ihmisten yksilöllisyydestä huolimatta monien sairastuneiden reaktiot noudattelevat tyypillisiä kriisireaktion vaiheita.
– Alun tunnekuohun vallassa ihminen ei yleensä pysty ajattelemaan selvästi. Useimmat kertovat olleensa kuin sumussa. He ovat kyllä toimineet ihan rationaalisesti – kulkeneet paikasta A paikkaan B –, mutta jälkeenpäin heillä ei oikein ole siitä muistikuvaa.
Ensijärkytyksen jälkeen tulee epäusko. Ei voi olla totta.
– Sitten mielessä alkaa pyöriä vihan ja syyllisyyden kaltaisia eriytyneempiä, hyvin voimakkaita tunteita. Tässä vaiheessa lääkärin pitäisi kysyä potilaan peloista ja antaa rauhallisesti tietoa siitä, mitä todennäköisesti tapahtuu tai ei tapahdu ja millaisia tutkimuksia tehdään. Lisäksi tulisi hahmotella tutkimusprosessin etenemisen aikataulua. Tämä kaikki luo struktuuria, jonka turvassa potilas pystyy pikkuhiljaa vastaanottamaan tietoa.
Kehon ”pettäminen” pelottaa
Koska syöpää sairastetaan jopa vuosikausia, se voi kuormittaa psyykkisesti pitkään ensimmäisten kriisireaktioiden jälkeenkin.
– Lapsuudesta lähtien kehittyneet tavat käsitellä ahdistusta ovat toki ihmisillä hyvin erilaisia. Joillakin psyyke horjuu hetkellisesti, ja he kokoavat itsensä nopeasti. Toisilla tyynnyttelymekanismit ovat lähtökohtaisesti huterat. Heillä tilanne on haastavampi.
– Joka tapauksessa suurimmalla osalla syöpäpotilaista on tilapäisiä sopeutumishäiriöitä ja sekamuotoista oireilua, kuten alakuloa, ahdistusta, masentuneisuutta ja unihäiriöitä, Idman sanoo.
Keskeisin ja hankalin tunne on pelko.
– Ihmismielen kehityksessähän on tärkeää, että muodostuu tunne, että on kotona omassa kehossaan ja luottaa siihen. Jos syöpädiagnoosi tulee tutkimuslöydöksenä sattumalta ja yllättäen ilman erikoisempia oireita, se herättää turvattomuutta.
Myös hoidot ja sairaus ylipäätään muuttavat sitä, miltä omassa kropassa tuntuu, ja siten järkyttävät turvallisuuden tunnetta.
– Vaikka syövän hoito olisi kuinka hyvin rakennettu ja huolehdittu, että ihmisen mieli kulkee hoidon mukana, niin silti kansainvälisestikin arvioiden kymmenen prosenttia potilaista tarvitsee psykososiaalista erityistukea.
– Varsinaiseen masennussairauteen sairastuu kuusi–seitsemän prosenttia syöpäpotilaista. Väestössä keskimäärin vastaava luku on viisi prosenttia.
Tieto ja hyvä hoitosuhde auttavat
Kirsti Louhivuori-Laakon vuonna 1996 tekemän väitöskirjatutkimuksen perusteella syöpäpotilaiden itsemurhariski on noin kaksinkertainen muuhun väestöön verrattuna.
– Vaikka itsemurhariskin taustalla onkin monioireinen, vaikea masennus, niin usein siihen liittyy myös se, että arvioi oman elämäntilanteensa tai sairautensa liian negatiivisesti. Tällöin olisi hyvin tärkeää saada realistista tietoa, joka kannustaa ja rohkaisee. On tärkeää, että potilas on esimerkiksi selvillä omasta hoitotavoitteesta ja -suunnitelmasta.
– Mieli pitää varustaa välineillä, jotka suojelevat kehoa. Koska hoitojen sivuvaikutuksia pystytään nykyään hallitsemaan paremmin ja syövästä todella parannutaan useammin kuin ennen, niin tavoitteena pitää olla, että siitä parannutaan myös psyykkisesti toimintakykyiseksi.
Idman ottaa esimerkiksi rintasyöpäpotilaan, jonka perushoitona on leikkaus sekä mahdollisesti leikkausalueen sädehoito ja uusimisriskiä pienentävä liitännäissytostaattihoito.
– Tämä koko hoitokuvio vie noin vuoden. Ajatuksena on, että tuon vuoden aikana potilas pystyy vaiheittain saamansa tiedon avulla hallitsemaan pelkoa niin, että hoitojen päätyttyä hän kuntoutuu sosiaalisesti ja psyykkisesti sille tasolle, jonka fyysinen toimintakyky mahdollistaa.
– Jos mieli ei pysty käsittelemään sairauden aiheuttamaa kuormitusta vaan pelkää kaikkia tuntemuksia ja oireita, ahdistus ja pelko jäävät sisään muhimaan. Sellainen psykofyysinen stressitila vie voimia ja voi sairastuttaa somaattisesti.
Kuntoutumisessa ja toipumisessa on keskeistä, että ihminen oppii uudelleen lukemaan sairauden muuttamaa kehon kieltä.
– Luottamuksellinen ja arvostava hoitosuhde on tässä keskeisessä osassa.
Toivoa on tärkeä ylläpitää.
– Muistan, kun tein eräässä vaiheessa osan aikaa töitä syöpäklinikalla ja osan aikaa hoidin psykiatrisia masennuspotilaita psykiatrian puolella. Tuntui vähän hassulta kohdata ensin syöpäklinikalla ihmisiä, jotka pelkäsivät kuolevansa, vaikka halusivat elää, ja sitten myöhemmin samana päivänä sellaisia masentuneita, jotka olivat somaattisesti terveitä, mutta eivät halunneet elää. Joskus ajattelin, että kun näitä kahta olisi voinut jotenkin sekoittaa.
– Psyyke on olennainen osa ihmistä ja todella korvaamaton voimavara hoidossa ja kuntoutumisessa, Idman sanoo.
Kuvat: Colourbox.com
"Työ auttoi pelon kierteeseen"
Toimittaja-kirjailija Marja Aarnipuro kertoi Studio55.fi-lähetyksessä maaliskuussa 2014, millaista on elämä rintasyövän jälkeen. Katso haastattelu alta.
24:54
