Syyte: Rollaattorimies murhattiin puukolla, ruokailuveitsellä ja haarukalla Tampereella – "Sä kuolet nyt"

tampereen oikeustalo pirkanmaan käräjäoikeus
Pirkanmaan käräjäoikeus alkoi tänään käsitellä juttua, jossa syyttäjä vaatii 2004 ja 2005 syntyneille kaveruksille elinkautista vankeutta murhasta.Str / Lehtikuva
Julkaistu 05.11.2024 14:39
Toimittajan kuva
Rebekka Härkönen

rebekka.harkonen@mtv.fi

Nuoret miehet murhasivat järkyttävällä tavalla rollaattorilla liikkuneen kuusikymppisen miehen, uskoo syyttäjä. Henkirikos tapahtui toisen syytetyn asunnossa Tampereen Hervannassa heinäkuun alussa.

Pirkanmaan käräjäoikeus ryhtyi tänään käsittelemään asiaa. Syytetyt ovat syntyneet vuosina 2004 ja 2005.

Haastehakemuksen mukaan uhrista löytyi yhteensä 27 teräaseen iskua. Lisäksi häntä oli pahoinpidelty muilla tavoin ennen kuolemaa.

Syyttäjän mukaan toinen nuorista kutsui samassa talossa asuneen vanhemman miehen kaverinsa asunnolle. Kaveri ei tuntenut miestä entuudestaan.

Asunnossa asunut mies lähetti ystävälleen viestejä.

– Vituttaako sua toi.

Hän käski myös vahtimaan ”tota pappaa”.

Jostakin syystä mies alkoi pommittaa myös omia vanhempiaan viesteillä, joissa kertoi puukottavansa, kiduttavansa ja murhaavansa kohta. Hän lähetti myös videon ja valokuvan kuusikymppisestä miehestä.

Viestejä sai myös ulkopuolinen kaveri.

Lue aiempi juttu: Tampereen heinäkuisesta mysteerimurhasta nousemassa syyte – syyttäjä tahtoo toisenkin 19-vuotiaan telkien taakse

Kolme teräasetta

Puoli tuntia viestien lähettämisen jälkeen asunnossa asunut mies hyökkäsi veitsen kanssa pelituolissaan istuneen kuusikymppisen kimppuun. Hän löi veitsellä uhriaan useita kertoja niskaan ja pään takaosaan.

Uhri pakeni ulko-ovea kohti suojaten käsillään itseään. Sitten hän lyyhistyi verta vuotaen ulko-oven eteen rollaattorinsa viereen.

– Sä kuolet nyt vitun äpärä, vanhemman miehen asunnolle tuonut mies huusi.

Asunnossa asunut mies haki haarukan ja alkoi vimmoissaan hakata sillä uhria kasvoihin. Hänen kaverinsa potki uhria päähän.

Saatuaan väkivallasta tarpeeksi kaksikko poistui asunnolta ja heitti tekovälineet läheiseen pusikkoon.

Asunnossa asunut mies kuitenkin palasi vielä kotiinsa ja jatkoi uhrin pahoinpitelyä ruokailuveitsellä ja haarukalla.

Miehet videoivat ainakin osan tapahtumista.

Lue aiempi juttu: 60-vuotiaan miehen epäillään joutuneen murhatuksi Tampereen Hervannassa – vammat viittaavat erityiseen raakuuteen

Syytetyt kiistävät

Molemmat miehet kiistävät murhan. Asunnossa asunut mies myöntää teon muutoin, mutta pitää sitä tappona.

Uhrin asunnolle tuonut mies kiistää tehneensä mitään väkivaltaa uhrille.

Pirkanmaan käräjäoikeus antaa asiasta ratkaisunsa myöhemmin.

Lue myös: Poliisi: Janne Puhakka murhattiin kahdella haulikon laukauksella

Vantaan 12-vuotias kouluampuja sijoitettiin heti kodin ulkopuolelle – näin hän kertoi oloistaan: "Lukenu akkareita vaa"

Tuoreimmat aiheesta

Henkirikokset