Taksinkuljettajiin kohdistuvia ammattivaatimuksia höllennetään jälleen maaliskuussa. Lähitaksi vastaa nostamalla kuljettajiensa vaatimustasoa.
Suomalaisten taksinkuljettajien osaaminen ja valmius palvella näkö- ja liikuntaesteisiä asiakkaita on noussut tärkeäksi puheenaiheeksi, viimeksi Näkövammaisten liiton kannanoton myötä.
Taustalla on viime kesänä voimaan tullut liikennelain uudistus, jonka johdosta maaliskuussa 2019 poistuu muun muassa perinteinen paikallistuntemusvaatimus. Lähitaksi arvioi tulevan muutoksen vaarantavan asiakaspalvelun tasoa. Yritys vastaa haasteeseen lisäämällä entisestään omien kuljettajiensa koulutusta.
Julkisuuteen on tullut tapauksia, joissa näkövammainen asiakas on joutunut tilanteeseen, joka vaarantaa hänen turvallisuutensa tai tilatusta kyydistä on jouduttu luopumaan kommunikaatiovaikeuksien vuoksi.
Kaikki kuljettajat eivät osaa kiinnittää pyörätuolia kunnolla
– Näkövammainen ei välttämättä pysty opastamaan kuljettajaa esimerkiksi ympäristöä seuraamalla, viittomalla tai reittiohjeita ehdottamalla. On tärkeää, että haavoittuvaisessa asemassa oleva asiakas pystyy kuljettajan kanssa keskustelemaan, ja että kuljettaja ymmärtää, minne asiakas on menossa ja minkälaista apua hän matkansa aikana tarvitsee, toteaa Lähitaksin toimitusjohtaja Juha Pentikäinen.
Lähitaksi kertoo, että sen tietoon on tullut tapauksia, joissa pyörätuolilla liikkunut asiakas on kohdannut kuljettajia, joka ei ole osannut kiinnittää tuolia turvallisesti taksiin ajon ajaksi.
Lue myös: Hollolalainen taksifirma ajaa 95 prosenttia kyydeistään halpa-autoilla: "Jännitti, mitä asiakkaat sanovat, kun taksina on Dacia"
– Kaikilla aloilla vaaditaan alati lisää koulutusta, ja ymmärretään sen merkitys taloudelle ja yhteiskunnalle – kaikilla aloilla, paitsi henkilökuljetusalalla, jossa valtion puolesta alennetaan ammattivaatimuksia ja jätetään koulutus toimijoiden vapaaehtoisesti järjestettäväksi.
Enemmän omaa koulutusta ja korkeammat vaatimukset
Ammattivaatimusten lakisääteisistä heikennyksistä ja poistoista huolimatta Lähitaksi kertoo sitoutuneensa omaan kuljettajakoulutusohjelmaansa, jossa vaalitaan perinteistä ammattiosaamista ja korostetaan ymmärrystä siitä, että taksinkuljettajan työ edellyttää hyvinkin paljon laajempaa osaamista ja valmiutta kuin pelkän ajokortin ja ammattiajoluvan.
– Lähitaksi on ennakoinut tulevia muutoksia ja lanseerasi viime elokuussa oman kuljettajakoulutusohjelmansa. Lisäksi Lähitaksi aloitti marraskuussa uusien kuljettajien tiukemmat ajotapa-arvioinnit. Jos sitä ei läpäise, ohjaamme Lähitaksiin haluavat kuljettajat takaisin autokouluun, kertoo Lähitaksin koulutuskoordinaattori Tanja Tervalahti.
Yritys tulee lisäämään myös paikallistuntemuksen osuutta koulutuksissaan 20 tunnilla.
Lähde: Lähitaksi