Taleban: "Naisten oikeudet toteutuvat sharia-lain mukaan" – mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Jaakko Hämeen-Anttila kertoo, miten lakia voidaan tulkita

Afganistanissa valtaan noussut taleban-liike on ilmoittanut, että naisten oikeudet tulevat jatkossa toteutumaan maassa islamilaisen sharia-lain mukaisesti. Tämän lausunnon merkitys riippuu siitä, miten talebanit tällä kertaa lakia tulkitsevat. 

Sharia-lain tulkinnassa on neljä eri koulukuntaa ja myös niiden sisällä esiintyy eroja. Afganistanin talebanit ovat ainakin aiemmin edustaneet lain ääriradikaalia tulkintaa, joka on mennyt oikeastaan jo siitäkin "oikealta ohi", kertoo Edinburghin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila

– Siellä välillä käytännössä rikottiin sharia-lakia kaikkien muiden paitsi talebanien omien tulkintojen mukaan. Siellä on naisia murhattu ja muuta, mikä ei todellakaan liitty sharia-lakiin.

Erityisen tiukasti suhtauduttiin esimerkiksi naisen näkymiseen ja kuulumiseen julkisessa tilassa. 

– Minun tiedossani ei ole mitään muuta islamilaista järjestelmää, missä se olisi vedetty niin pitkälle, että naisääni radiosta pyrittiin poistamaan kokonaan. Afganistanissa vanhojen talebanien aikaan nainen ei saanut näkyä, nainen ei saanut kuulua, Hämeen-Anttila sanoo.

Laki ei kiellä koulua ja työn tekoa

Vaikka naisten ja tyttöjen elämää on rajoitettu Afganistanissa monin tavoin, sharia-laista ei löydy Hämeen-Anttilan mukaan minkäänlaista perustetta esimerkiksi kieltää heidän koulutustaan.

Periaatteellista estettä ei löydy myöskään naisten työssä käynnille. Tiettyihin ammatteihin liittyy kuitenkin joitakin rajoituksia: esimerkiksi naislääkäri ei voi tutkia miespotilasta. 

– Jos verrataan naapurimaa Iraniin, niin siellä on naislääkäreitä. On vaikea kuvitella sellaista ammattialaa, jossa naisia ei olisi Iranissa työelämässä. Toki täytyy sanoa, että heitä ei välttämättä ole siellä korkeimmalla johdon paikalla, hän sanoo. 

Avioliitossa naisen asema on heikompi

Sen sijaan avioliitossa naisen asema on sharia-lain mukaan lähtökohtaisesti miestä heikompi. Nainen ei voi itsenäisesti päättää avioliitosta ja eroon hän tarvitsee lain mukaisen syyn. Myös pakkoavioliittoja voi periaatteessa perustella sharia-lailla. 

– Sharia-laki antaa mahdollisuuden sellaiseen tulkintaan, jota juuri talebanit noudattavat, että sitä (naisen suostumus) ei tarvita. Mutta valtavirta sharian noudattajista kyllä ehdottomasti lähtee siitä, että naisen suostumus tarvitaan, Hämeen-Anttila kertoo. 

Myös rangaistukset voivat olla kovia: esimerkiksi aviorikoksesta voi saada pahimmillaan kivitystuomion. 

– Normaaleissa maissa, missä sharia-laki on voimassa, näihin ei mennä. Eli ei pidä samaistaa sitä, että "missä sharia-laki, siellä kivitetään". Mutta Afganistanissa sitä harrastettiin.

Linja voi muuttua

Talebanit ovat halunneet välittää sellaista viestiä, että tällä kertaa heidän linjansa olisi aiempaa sallivampi. Hämeen-Anttila pitääkin mahdollisena, että ainakin jonkinlaista muutosta voi tapahtua.

– Ehkä siellä näitä äärimmäisiä tulkintoja shariasta voisi kuvitella pyöristetyn hiukan. Kyllä he ovat varmasti tietoisia itse siitä, ettei sellaisen äärilinjan vetämisen varassa pysty sitä maata kovin kauaa hallitsemaan. 

Lue myös:

    Uusimmat