Talvirenkaiden vaihto on Pohjois-Suomen rengasliikkeissä jo täydessä vauhdissa.
Lapin Kumin toimitusjohtajan Ville Ruokasen mukaan pohjoisen autoilijat ovat jo hyvin ennakoineet renkaanvaihtoa. Talvirenkaita on Ruokasen mukaan vaihdettu jo paljon, vaikka liukkaita kelejä ei vielä ole ollut kuin aivan Suomen pohjoisimmissa osissa.
– Nyt mennään täysiä. Kaikki kapasiteetti on käytössä, Ruokanen kertoo.
Meri-Lapissa sesonki alkoi Ruokasen mukaan tällä viikolla. Rovaniemen korkeudella täyttä vauhtia renkaiden vaihdossa mennään jo toista viikkoa.
Myös Vianorin toimitusjohtaja Teemu Tuuri kertoo sesongin jo alkaneen.
Lue myös: Tarkista talvirenkaasi renkaiden vaihdon yhteydessä – yksi merkintä pitää löytyä, jos haluat käyttää niitä ensi vuonnakin
– Määrällisesti näkyy nyt pohjoisessa enemmän. Rovaniemelle satoi ensilumi jo pari viikkoa sitten, joka lähti poiskin, mutta se käynnisti sesongin ehkä hieman aikaisemmin kuin viime vuonna, Tuuri kertoo.
Talvirenkaita on nykyisen tieliikennelain mukaan käytettävä marraskuun alusta maaliskuun loppuun, mikäli sää tai keli sitä edellyttää.
Yritysten verkkosivuilla ilmoitettujen renkaanvaihtopalveluiden hinnat lähtevät paikoittain noin paristakymmenestä eurosta, mutta monilla suuremmilla ketjuilla hintaluokka pyörii noin 40–60 eurossa.
Renkaista löydyttävä vuoristomerkintä
Renkaita vaihtaessa kannattaa tarkistaa myös vanhempien talvirenkaiden merkinnät. Liikenneturvan mukaan pelkällä M+S-merkinnällä varustetut nastattomat renkaat ovat joulukuun alusta eteenpäin laittomat Suomen talviliikenteessä.
– Ne alkavat olla jo käyttöikänsäkin puolesta sellaisia, että ne on syytä uusia, kertoo Liikenneturvan johtava asiantuntija Juha Valtonen.
Talvirenkaat täyttävät standardin mukaisen lumipitovaatimuksen, jos ne on varustettu 3PMSF-merkinnöillä eli niin sanotulla vuoristomerkinnällä. Vuoristomerkinnän tunnistaa kolmihuippuisesta vuoristosymbolista, jonka sisällä on lumihiutaleen kuva. Standardin täyttävässä renkaassa on vuoristomerkinnän lisäksi myös M+S-merkintä.
Myös M+S-merkinnälläkin olevat nastarenkaat ja maastokäyttöön tarkoitetut POR-merkinnällä varustetut renkaat täyttävät talvirengasvaatimukset.
Henkilöautojen O2-luokan perävaunuissa pelkällä M+S-merkinnällä varustettuja renkaita voi käyttää talvisin vuoden 2029 marraskuun loppuun saakka.
Etelässä vielä käynnistelyvaiheessa
Vianorin Tuurin mukaan sesonki on lähtenyt myös koko Suomen tasolla hieman aikaisemmin liikkeelle kuin viime vuonna. Tilastoja katsottaessa kiivaimmat renkaanvaihdon ajat Etelä-Suomessa ovat lokakuun kolmannella ja neljännellä viikolla, mutta lämpimät kelit saattavat siirtää etelässä renkaanvaihtoja myös marraskuun puolelle, Tuuri kertoo.
– Aika säntillisesti suomalaiset vaihtavat renkaita kalenterin eivätkä sään mukaan, Tuuri kuitenkin huomauttaa.
Lapin Kumin etelämmässä sijaitsevilla Kuopion, Jyväskylän, Lahden ja Vantaan toimipisteillä sesonki on vielä käynnistelyvaiheessa.
– Siellä menee varmaan ensi viikkoon. Syyslomaviikolla ihmiset alkavat aktivoitumaan, Ruokanen arvioi.
Liikenneturvan Valtonen muistuttaakin, että renkaanvaihtojen ollessa kiireisimmillään aikaa liikkeeseen voi olla vaikea heti saada.
– Siinä yhtälössä on mietittävä omaa liikkumistarvetta ja miten autoa päivittäin tarvitsee.
Jos liikkuminen autolla on pakollista, renkaiden vaihto kannattaa siis tehdä hyvissä ajoin. Jos autoa ei päivittäin tarvitse ja joustovaraa löytyy, renkaiden vaihto on helppo toteuttaa myöhemminkin.
Tarkista kunto ja paine
Renkaita vaihtaessa on syytä tarkistaa ainakin renkaiden kunto ja paine. Talvirenkaiden pienin sallittu urasyvyys on kolme millimetriä, mutta autoon laitettavissa renkaissa kannattaisi olla kulumisvaraa tulevaakin ajoa varten. Myös renkaiden ikään ja nastarenkaissa nastojen määrään on syytä kiinnittää huomiota.
– Lähes loppuun kuluneita renkaita ei kannata auton alle enää laittaa, jos aikoo ajaa niillä koko talven, Valtonen sanoo.
Rengaspaineet on syytä tarkistaa, kun vaihtaa autoon renkaat. Vuodenajasta huolimatta rengaspainetta olisi muutenkin syytä seurata säännöllisesti, ja talvella lämpötilan laskeminen alentaa renkaiden ilmanpainetta.
Nastattomien talvirenkaiden käyttöä ei kesäisillä ajokeleillä rajoiteta, mutta nastarenkaita saa käyttää marras-maaliskuun ulkopuolella vain sään tai kelin sitä edellyttäessä.
Lue myös: Traficom varoittaa: Näillä nastarenkailla ei saa ajaa!
Katso myös: Älä unohda renkaiden jälkikiristystä
3:40