Viemärin tukkeutumisen yleisin syy on viemäriin joutunut vierasesine.
Viemäriverkostossa on lähtökohtaisesti samat haasteet niin kerrostalossa kuin omakotitalossa. Omakotitalossa veden käyttö on kuitenkin helposti hallittavissa, joten isoja vahinkoja ei yleensä pääse syntymään. Kerrostalossa tilanne on toinen.
– Kerrostalossa on tärkeä pitää pohjaviemäri ja pystyviemärit toimivina, koska niissä vahingon seuraukset ovat suuremmat. Kyseisiä viemäreitä pitäisi painepestä 10–15 vuoden välein uudesta saakka, jolloin ne eivät pääse rasvoittumaan liikaa. Pesutulos ja viemärin rakenteellinen kunto selvitetään pesun yhteydessä putkistokameralla, kertoo aluemyyntipäällikkö Juha Wellenius Lassila & Tikanojasta.
Mikäli tukos syntyy pohja- tai pystyviemäriin, jota käyttävät useammat asunnot ja asukkaat, tukoksen aiheuttama vesivahinko saattaa olla hyvinkin merkittävä.
– Useimmiten syynä on ulkopuolinen esine, esimerkiksi wc-hajustin, joka on päätynyt viemäriin vahingossa. Toinen yleinen syy on huollon laiminlyönnin aiheuttama viemärin rasvoittuneisuus.
Vesivahingon todennäköisyys on Welleniuksen mukaan selvästi suurempi kerrostalon alimmissa kerroksissa, koska pystyviemäri rasvoittuu enemmän alakerrassa kuin ylhäällä.
– Ylimmässä kerroksessa haasteita voi tulla viemärin pulputuksena siinä tapauksessa, että katolle johtava tuuletusputki on mennyt tukkoon. Tässä tapauksessa viemärin korvausilma otetaan yleensä ylimmän asunnon lavuaarista tai lattiakaivosta, mikä aiheuttaa kyseiseen vesipisteeseen korinaa ja pulputusta, mutta ei pitäisi aiheuttaa vesivahinkoa eikä tukosta.