Tämä seksuaalioikeus ei toteudu Suomessa kaikkien lasten ja nuorten kohdalla

Kokonaisvaltainen seksuaalikasvatus on jokaiselle kuuluva seksuaalioikeus, jonka toteuttamisessa on Suomessa edelleen puutteita.

Suomessa seksuaalikasvatus sisältyy perusopetussuunnitelmaan vuosiluokilla 7–9 osana terveystiedon-oppiainetta, kertoo Opetushallitus.

Seksuaalikasvatus on jokaisen ihmisen seksuaalioikeus ja seksuaalioikeudet taas ovat ihmisoikeuksia. Siksi koulujen tarjoaman seksuaalikasvatuksen tulee olla kokonaisvaltaista, puolueetonta ja tieteellisesti paikkaansa pitävään tietoon perustuvaa.

Tällä hetkellä tämä ihmisoikeuksien osa-alue ei kuitenkaan toteudu kaikissa Suomen kouluissa tasavertaisesti, kertoo Valtakunnallisen seksuaalikasvatuksen verkosto VALVE ry:n puheenjohtaja Riikka Pöntinen

Tämä johtuu osittain siitä, että opetussuunnitelman perusteissa ei ole annettu täsmällisiä ohjeita siihen, miten seksuaalikasvatus pitää järjestää ja millaisia aiheita tulisi käsitellä lisääntymisen, ehkäisyn ja seksitautien ohella.

Koska selkeitä ohjeita ei ole olemassa, jää pitkälti opettajan vastuulle määritellä, millaisia teemoja seksuaalikasvatuksessa käsitellään. 

Tämän seurauksena annettu seksuaalikasvatus on epätasalaatuista Suomen kouluissa.

Siinä missä osassa kouluja käsitellään seksuaalisuutta monimuotoisesti, osassa kouluja saatetaan jättää käsittelemättä laajojakin osa-alueita, Pöntinen kertoo.

Pöntinen on tutkinut Suomen koulujen seksuaalikasvatuskenttää muun muassa opinnäytetyössään, jossa hän tarkasteli peruskoulun terveyskasvatuksen oppikirjoista löytyviä seksuaalikasvatuksen materiaaleja. 

Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri, yhteiskuntatieteiden maisteri sekä seksuaalineuvoja ja -kasvattaja.

Patrick Tiaisen homoutta yritettiin "parantaa" testosteronilisällä ja demoneita karkottamalla. Juttu jatkuu videon alla.

Patrick Tiaisen homoutta yritettiin "parantaa" testosteronilisällä ja demoneita karkottamalla 6:18
"Ensimmäinen oppitunti oli, että sä et ole homo, äläkä koskaan myönnä sitä" – minidokumentissa Patrick kertoo eheytyshoidoista, joita Suomessa tehdään salassa.

Pride-liputusta vastustamassa tavattu opettajia ja rehtoreita

Pöntisen mukaan esimerkiksi sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen liittyy edelleen asenteellisuutta, mikä näkyy koulujen opetussisällöissä.

Kun poistutaan Etelä-Suomen suurista kunnista ja asutuskeskuksista, löytyy kouluja, joissa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen sekä vähemmistöjen oikeuksiin suhtaudutaan torjuvasti ja aihe saatetaan jopa jättää kokonaan käsittelemättä opetuksessa.

Pöntinen on työssään seksuaalikasvattajana ja -neuvojana kohdannut nuoria, jotka ovat kertoneet esimerkiksi koulun rehtorin tai yksittäisten opettajien osallistuneen toimintaan, jonka tavoitteena on ollut kieltää Pride-liputus.

Tämä luonnollisesti aiheuttaa hämmennystä sateenkaarioppilaissa.

Myös käytetyissä oppimateriaaleissa olisi toivomisen varaa.

Sukupuolen moninaisuuteen liittyvät aiheet ovat oppikirjoissa sivuosassa. Opetussuunnitelman perusteissakin puhutaan edelleen vain tytöistä ja pojista, Pöntinen kertoo.

Usein seksuaalikasvatus keskittyy edelleen paljolti raskauden ja tautien ehkäisyyn, sillä ne on mainittu opetussuunnitelman perusteissa, mutta opetuksen tulisi suuntautua ajatukseen siitä, että oma keho, seksuaalisuus ja siihen liittyvät asiat ovat iloa ja nautintoa varten.

Suostumuksellisuus nostettava keskiöön

Seksuaalikasvatuksen tavoitteena on hyvä seksuaaliterveys ja seksuaalinen hyvinvointi. 

Väestöliiton mukaan seksuaalikasvatuksen tulee tukea jokaisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta, oikeutta kokea oma seksuaalisuus hyvänä ja arvokkaana sekä tarjota mahdollisuuden pohtia sukupuolia ja seksuaalisuuksia.

Nyt, kun Suomeen on saatu suostumusperustainen seksuaalirikoslaki, korostuu suostumuksen käsitteen opetustarve, korostaa Pöntinen.

On tärkeä opettaa ja keskustella nuorten kanssa, millaiset ihmissuhdesäännöt ovat mahdollisia, miten omat ja toisten ihmisten rajat huomioidaan sekä miten neuvotellaan ihmissuhteen muodosta ja seksuaalisen kanssakäymisen rajoista.

Suostumuksellisuuden opettamiseen kuuluu omien ja toisten rajojen tunnistaminen, mutta myös myönteinen suhtautumistapa seksuaalisuuteen, kertoo Seksuaalioikeusverkosto.

Pöntisen mukaan peruskoulujen opetussuunnitelman perusteet eivät kuitenkaan nykyisellään anna opettajille välineitä suostumuskasvatukseen.

Hän muistuttaa, että seksuaalikasvatus käsittää muutakin kuin seksiin liittyvät tilanteet.

Varhaiskasvatuksessa puhutaan kehotunnekasvatuksesta. Siinäkin ytimessä tulee olla ajatus siitä, että omista kehontuntemuksista saa nauttia. 

Pienten lasten kanssa ei käsitellä seksiä, vaan heidän kohdallaan kyse on ensisijaisesti turvataitojen opettelemisesta.

Pienille lapsille pitää siis opettaa kehojen osien nimet ja oman sekä toisen ihmisen rajat: ajatus siitä, ettei toista tai itseä saa koskettaa ilman lupaa.

Kehitystyö paljolti järjestöjen käsissä

Lasten ja nuorten seksuaalikasvatuksen kehittämiseen satsataan tällä hetkellä järjestökentällä.

Seksuaalioikeusverkoston ohella kehittämistyötä tehdään etenkin järjestöjen voimin esimerkiksi Pirkanmaalla, jossa sitä varten on perustettu VALVE ry:n ja Sinuiksi ry:n hallinnoima työryhmä. 

Seksuaalikasvatuksen ammatilliseen kehittämiseen on satsattava jatkossa yhä enemmän, jotta tarjottava seksuaalikasvatus on tasalaatuista koulusta riippumatta, Pöntinen sanoo.

Esimerkiksi Seksuaalioikeusverkosto on ehdottanut vuonna 2023 laatimissaan hallitusohjelmatavoitteissa, että opettajille tarjottaisiin täydennyskoulutusta osaamisen kehittämiseen teeman puitteissa.

Katso myös video: Estääkö kondomi nautinnon yhdynnässä?

Estääkö kondomi nautinnon? 1:14
Gynekologit Nico Vehmas ja Nora Ala-Pietilä vastaavat.

Lue myös:

    Uusimmat