Tämän verran paluun tekevän Oasiksen keikkaliput maksavat

Oasis palaa – tätä se tarkoittaa 13:15
Katso myös video: Oasis palaa – tätä se tarkoittaa

Brittiyhtye Oasis astuu ensi vuonna keikkalavoille 15 vuoden takaisen hajoamisen jälkeen. 

Legendaarisen brittiyhtyeen Oasiksen paluusta kerrottiin 27. elokuuta. Bändin veljekset Liam ja Noel Gallagher ovat sopineet erimielisyytensä, joten kokoonpano on valmis astumaan keikkalavoille ensi vuonna yhteensä 14 kertaa Isossa-Britanniassa ja Irlannissa. OASIS LIVE ’25 -kiertueen suunnitellaan jatkuvan myös muihin maanosiin Euroopan ulkopuolelle.

Liput tulevat yleiseen myyntiin lauantaina 31. elokuuta, mutta ennakkomyynti on jo saatavilla niille, jotka ovat osallistuneet keskiviikkona 28. elokuuta päättyneeseen arvontaan. Osallistuneiden fanien oli täytettävä yhteystietonsa ja vastattava yleistietokysymykseen bändistä.

Arvonnassa menestyminen ei välttämättä takaa lippuja, vaan ne jaetaan saapumisjärjestyksessä.

Seisomaliput Wembley Stadiumille Lontooseen maksavat 151,25 puntaa, eli noin 179,80 euroa, kun taas Cardiffissa ja Edinburghissa samat liput ovat hieman halvempia: 150 puntaa, eli noin 178,30 euroa, ja 151 puntaa, eli noin 179,50 euroa.

Istumapaikan hinta Wembleylle alkaa 74,25 punnasta, eli noin 88,30 eurosta, ja kallein lippu on 506,25 punnan, eli noin 601,70 euron, hintainen paketti, joka sisältää bileet ennen keikkaa, näyttelyn ja istumapaikat.

Halvimmat paikat ovat Cardiffin Principality Stadiumin konserteissa, jotka maksavat 73 puntaa, eli noin 87 euroa, ja Edinburghin Murrayfield Stadiumilla 74 puntaa, eli noin 88 euroa, kertoo manchesterilainen promoottori SJM Concerts.

Oasiksen hittikappaleita ovat muiden muassa Champagne Supernova, Rock'n'Roll Star ja Cigarettes and Alcohol.

Oasis hajosi vuonna 2009 sen laulaja Liamin ja kitaristi-laulaja Noelin riitojen vuoksi. Veljesten väliset riidat kulminoituivat kesällä 2009, kun kaksikko riiteli rajusti ennen Oasisin keikkaa Pariisissa ja konsertti peruttiin vain minuutteja ennen sen alkamisaikaa. Oasisin lopullisesta hajoamisesta tiedotettiin virallisesti lokakuussa 2009.

Lähde: Independent

Lue myös:

    Uusimmat