Yleismyynnissä ovat liput yhtyeen 15 Britannian-konsertille.
Brittibändi Oasiksen paluukiertueen liput ovat tulleet myyntiin tänään aamupäivällä Suomen aikaa.
Lippuja myyvät verkkosivut ovat kaatuilleet, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Ongelmista raportoitiin jo ennen lipunmyynnin alkua.
Yleismyynnissä ovat liput yhtyeen 15 Britannian-konsertille. Aiemmin tänään lauantaina alkoi lipunmyynti myös kahteen yhtyeen Irlannissa pidettävään konserttiin.
Vuonna 2009 lopettanut Oasis tiedotti tällä viikolla kesäkiertueesta, joka nähdään viidessä kaupungissa Britteinsaarilla heinä- ja elokuussa 2025.