Tänään on hyvin harvan suomalaisen nimipäivä

Nyyrikki nimipäivä
10. tammikuuta on Nyyrikin nimipäivä.Shutterstock/MTV
Julkaistu 10.01.2025 12:07

Petra Tuominen

petra.tuominen@mtv.fi

Tammikuun kymmenentenä päivänä vietetään Nyyrikin nimipäivää. Nyyrikki-nimisiä ihmisiä ei kuitenkaan Suomessa montaa ole. Miksi nimi siis on ylipäätään nimipäiväkalenterissa?

Tänään on 10. tammikuuta – hyvää nimipäivää Nyyrikki! 

Väestötietojärjestelmän suomalaisten nimiaineistojen perusteella Suomessa oli elokuussa 2024 yhteensä 63 Nyyrikki-nimen omaavaa henkilöä. Näistä 56 on rekisteröity miehen ja 7 naisen nimeksi. 

Valtaosalla Nyyrikki on kuitenkin vasta toinen tai kolmas nimi. Ensimmäisenä etunimenä Nyyrikki on tilastojen perusteella vain muutamalla suomalaisella.

Nimiaineistot on muodostettu suomalaisten voimassaolevien nimien pohjalta, joten niissä on huomioitu väestötietojärjestelmään rekisteröityjen elossa olevien Suomessa tai ulkomailla asuvien Suomen kansalaisten nimistö.

Lue myös: Paroni, Kirous ja Ehkä eivät käyneet suomalaisten uudissukunimiksi – Voihke, Tipunen ja Paussi olivat puollettujen joukossa

Miksi Nyyrikillä on nimipäivä?

Nykyään suomalaiseen kalenteriin pääsyn perusehtona on, että nimi esiintyy aineistossa vähintään 500 naisella tai miehellä, kertoo Helsingin yliopisto sivuillaan. Aikaisemmin nimellä täytyi olla tuhatkunta kantajaa.

Digi- ja väestötietoviraston tilastojen perusteella Nyyrikki-nimen on Suomessa saanut kuitenkin vain alle 287 henkilöä.

Miksi Nyyrikki on sitten ansainnut oman päivänsä nimipäiväkalenterista? Asiaa on käsitelly muun muassa Kirjastot.fi-sivustolla, jossa kirjastonhoitajat vastaavat ihmisiä askarruttaviin kysymyksiin.

Kirjastoasiantuntijan mukaan nimen yleisyys ei ole ainoa kriteeri, millä nimipäiväkalenteriin on voinut päästä. Nyyrikki-nimi on ollut almanakassa vuodesta 1929. 

– Sen alkuperä on vanhoissa kansanrunoissa. Kalevalassa Nyyrikki on metsänhaltijan nimi, Mikael Agricolan Psalttarissa (1551) karjalainen metsästyksen jumala. 

Kirjastot.fi:n mukaan kalevalaisten ja muiden suomalaisten nimien yleistyminen liittyi 1800-luvun suomalaisuusaatteeseen. Almanakassa pidettyjä, harvinaiseksi käyneitä kalevalaisia nimiä ovat myös muun muassa Mielikki, Kylli, Ahto ja Ilmatar.

Suomalaisessa kalenterissa on vain muutama päivä, jolloin ei vietetä kenenkään nimipäivää: 1. tammikuuta eli uudenvuodenpäivä ja 25. joulukuuta eli joulupäivä. Nimipäivää ei myöskään ole karkausvuosien karkauspäivänä 29. helmikuuta. 

Lue myös: Nimipäiväkalenteriin saatiin uusia nimiä – onko omasi joukossa?

Katso myös: Tällaisia olivat Suomen suosituimmat lasten nimet 2022

9:09img

Nimistötutkija Minna Saarelma-Paukkala kertoo, mistä suosituimmat nimet kumpuavat ja millaisia trendejä nimissä näkyy.

Tuoreimmat aiheesta

Suomi