Tappiot eivät horjuta Markku Kanervan asemaa Huuhkajissa – "Ei ole sellaista tarvetta"

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueella on menossa tuloksellisesti synkkä jakso, mutta Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti vakuuttaa, että Markku Kanervan asema päävalmentajana on yhä vakaa.

Huuhkajat jatkoi torstaina Kansojen liigaa sillä millä sen aloittikin, eli tappiolla. Irlanti nousi Helsingin Olympiastadionilla yhden maalin takaa 2–1-voittoon. Syyskuussa vieraissa Kreikalle ja Englannille hävinneen Suomen putoaminen Kansojen liigan C-tasolle vaikuttaa Irlanti-kotitappion jälkeen entistä todennäköisemmältä.

Huuhkajien vaisujen otteiden ja tulosten myötä kritiikki kesällä jatkosopimuksen saanutta päävalmentaja Markku Kanervaa kohtaan on yltymässä. Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kuitenkin vakuuttaa, että valmennukseen ei olla tekemässä muutosta.

– Valmentajatilanteessa ei ole mitään muutosta nähtävissä. Pääprojekti on ensi kevään ja syksyn MM-karsinnat, sitä kohti ollaan nyt menossa. Toki ei Kansojen liigakaan ole mitenkään merkityksetön, mutta ei ole sellaista tarvetta, että olisimme näiden tappioiden myötä tekemässä muutoksia, Lahti totesi perjantaina STT:lle.

Lahti sanoo, että Huuhkajien uudistusprosessi vie aikansa niin pelaajiston kuin pelitavankin osalta. Sunnuntaina Suomi isännöi kivikovaa Englantia, ja Kansojen liigan lohko päättyy marraskuun vieraspeliin Irlannissa sekä kotiotteluun Kreikkaa vastaan.

– Sunnuntain peli tulee äkkiä, mutta toivon, että marraskuussa nähdään jo jotain kehitystä, Lahti sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat