Tarjan lapsi joutui seksuaalirikoksen uhriksi – valtava raivo ja syyllisyys vyöryivät päälle: "Ensimmäistä kertaa koin, että voisin tappaa jonkun"

Tarjan (nimi muutettu) lapsi joutui vuosia sitten seksuaalirikoksen uhriksi. Lapselta ja hänen läheisiltään kesti pitkään toipua tapahtuneesta. Vanhempana Tarja korostaa, että on erityisen tärkeää saada tukea muilta, jos lapsi joutuu näin järkyttävän teon kohteeksi.

Tarja kertoo kokemuksistaan tuoreessa Suojellaan Lapsia ry:n Sinä riität–podcastissa. Yhdistys julkaisee tänään podcastin osana vertaistukitoimintaansa vanhemmille ja huoltajille, joiden lapsi on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi.

– Lapseen kohdistuva seksuaaliväkivalta on väkivaltaa koko perhettä kohtaan. Se on tärkeää sanoittaa ja tuoda koko perheen tietoon. Jokaisella vanhemmalla on oikeus tulla kuulluksi ja saada tukea, Suojellaan Lapsia ry:n toiminnanjohtaja Nina Vaaranen-Valkonen sanoo.

Tärkeää tulla kuulluksi

Tarja tietää omasta kokemuksestaan, miten tärkeää ihmisten pienikin apu ja rauhoittavat sanat ovat.

– Kun tällainen rikos tulee vanhemman tietoon, siinä tarvitsee avukseen ihmisen, joka ottaa kopin, tulee konkreettisesti avuksi ja kuuntelee. Uhrin ja hänen läheistensä on tärkeää saada kokemus, että he tulevat vakavasti otetuiksi ja saavat tukea, hän kuvailee podcastissa.

Nina Vaaranen-Valkosen mukaan moni vanhempi kokee yksin jäämisen tuskaa tilanteessa, jossa oma lapsi on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi.

– Osa ei pysty edes kertomaan asiasta kenellekään, edes läheisilleen. Silloin he jäävät valtavan yksin.

Vaaranen-Valkosen mukaan lapsen läheisille olisikin tarjottava apua automaattisesti eikä avun hakeminen saisi jäädä heidän omille harteilleen, koska siihen ei ole voimia.

Syyllisyys kuuluu vain tekijälle

Tarja muistaa yhä hetken, kun hän sai tietää lapsensa joutuneen seksuaalirikoksen uhriksi. Hän koki aluksi suurta kauhua ja järjetöntä syyllisyyttä. Tunteilla ei ollut mitään tekemistä realiteettien kanssa.

Moni joutui sanomaan Tarjalle, että hän ei ole syyllinen siihen, että hänen lapsensa joutui seksuaalirikoksen kohteeksi.

– Tunsin myös vahvaa raivoa ja aggressiota. Ensimmäistä kertaa koin, että voisin tappaa jonkun. Se muutti kuvaa minusta itsestäni ihmisenä. Tuli valtava huoli omasta lapsesta ja pelkoa ja ahdistusta, mitä kaikkea tapahtuneesta voi seurata, hän avaa podcastissa.

Suojellaan Lapsia ry:ssä tiedetään, että vanhempien potema syyllisyys ja häpeä ovat hyvin yleisiä, vaikka niihin ei olisi syytä.

– Nämä tunteet eivät kuulu vanhemmalle tai lapselle, vaan tekijälle, Vaaranen-Valkonen muistuttaa.

Teosta voi toipua

Tarjan lapsen kohdalla oikeusprosessi kesti vuosia. Helpotus tuli vasta, kun prosessi oli ohi ja tekijä oli saanut lopullisen tuomionsa hovioikeuskäsittelyn jälkeen.

Omaisille on ollut tärkeää ymmärtää, että tekoa ei tarvitse antaa anteeksi.

Tarja kokee kuitenkin lapsensa ja itsensä toipuneen tapahtuneesta.

– Koen, että asia on jäänyt taakse ja menemme lapseni kanssa elämässä eteenpäin. Näin lapsessani selkeästi, että hän löysi keinoja, jotka auttoivat häntä eteenpäin. Luottamus elämään voi onneksi palautua, Tarja kertoo.

Vaaranen-Valkonen korostaa seksuaalirikosten uhriksi joutuneiden lasten vanhemmille, että on hyvä, jos tapaus tulee ilmi lapsen ollessa vielä nuori. Jos tilanteen paljastuminen ja sen myötä käsittely venyy pitkälle aikuisuuteen, uhrin toipuminen vaikeutuu.

Hänen mukaansa koko perhettä on kuitenkin tärkeää auttaa tilanteessa, paljastuipa teko missä vaiheessa tahansa.

Pitkäkestoinen terapia auttoi myös Tarjaa ja hänen lastaan. Lisäksi vertaistuki on äärettömän tärkeää uhreille ja heidän läheisilleen.

– On tärkeää tietää, ettei ole yksin. Samalla vertaistuki auttaa viemään pois valtavaa syyllisyyttä ja häpeää, mitä vanhemmat kantavat, Vaaranen-Valkonen luonnehtii.

Kaikki menee ohi

Terapian lisäksi Tarjaa auttoi toipumisessa luonto, liikunta, huumori ja hyvät ystävät.

– Eräs viisas ihminen sanoi minulle, että mene luontoon ja katso vuodenaikojen vaihtumista. Se kokemus opetti minulle, että tämäkin (tuska) menee ohi, kuten menevät vuodenajatkin.

– Erityisen tärkeää oli nähdä, että oma lapsi menee eteenpäin, vaikka se tapahtuikin välillä vaikeiden vaiheiden kautta. Oli merkittävää tajuta, että tapahtunut ei määritä meitä ja elämäämme.

Lue myös:

    Uusimmat