Japanilaisvalmistaja Mazda on esitellyt Tokion autonäyttelyssä ensimmäisen massatuotantoon tarkoitetun sähköautonsa. Uutuus kantaa nimeä MX-30 ja on nykymuodin mukaisesti katumaasturi.
Mazda MX-30 on japanilaismerkin ensimmäinen tämän päivän kriteerit täyttävä sähköauto. Katumaasturin 4,4-metrisiin kuoriin puettu auto kätkee sisäänsä 35,5 kWh:n ajoakuston, jolla pitäisi irrota noin 200 kilometrin toimintamatka yhdellä latauksella.
200 kilometriä voi kuulostaa vähältä, kun sitä vertaa kilpailijoiden kaksinkertaisiin toimintamatkoihin, mutta Mazda perustelee päätöstään eurooppalaisasiakkaiden ajotottumuksilla; keskimäärin autolla nimittäin ajetaan päivässä vain 48 kilometriä.
Auton erikoisuutena ovat kaapparimalliset takaovet, joiden ansiosta etu- ja takaovien välissä ei ole lainkaan perinteistä B-pilaria. Vastaavat ovet olivat aikoinaan myös ikonisessa RX-8-urheiluautossa.
Erikoisista ovistaan ja hieman futuristisesta ulkonäöstään huolimatta MX-30 ei ole mikään konsepti, vaan ihan lopullinen tuotantoversio.
Matkustamo sekä kojelauta noudattelee valmistajan nykyistä "vähemmän on enemmän" -ajattelua, ja muotoilua voikin luonnehtia modernin skandinaaviseksi.
Mazdan mukaan auto on suunnattu asiakkaille, jotka haluavat sähköauton, mutta eivät tahdo tinkiä ajonautinnosta. Lausahdus tosin sopisi minkä tahansa valmistajan suuhun, sillä harva lähtisi mitään muutakaan väittämään.
MX-30 saapuu Eurooppaan vuoden 2020 jälkimmäisellä puoliskolla. Sen hintaa ei ole vielä kerrottu, mutta totuttua maltillisemmalla akustolla hinta lienee varsin kilpailukykyinen.
Lähde: Mazda