Tästä syystä georgialaiset vastustavat niin kiivaasti kiisteltyä lakiesitystä

0:34img
Georgiassa mielenosoitukset jatkuivat myös maanantaina – "Emme hyväksy tätä"
Julkaistu 13.05.2024 21:06
Toimittajan kuva

Petri Tyynmaa

petri.tyynmaa@mtv.fi

Kymmenet tuhannet ihmiset ovat osoittaneet mieltä kiisteltyä lakiehdotusta vastaan Georgiassa. Esityksestä on määrä äänestää huomenna tiistaina.

Georgiassa on jo viikkojen ajan osoitettu mieltä kiisteltyä lakiehdotusta vastaan, jonka mukaan yli viidenneksen rahoituksestaan Georgian ulkopuolelta saavien medioiden ja kansalaisjärjestöjen on rekisteröidyttävä ulkomaisten etujen ajajiksi.

Agenttilaiksi kutsutusta lakiesityksestä on tarkoitus äänestää maan parlamentissa huomenna tiistaina ja sen odotetaan menevän läpi. Parlamentti hyväksyi lakiesityksen ensimmäisessä käsittelyssä huhtikuussa.

Lakia on ajanut valtapuolue Georgialainen unelma. Laista tekee kiistanalaisen se, että sen mallina katsotaan olevan Venäjän vastaava laki, jota Kreml on käyttänyt opposition ja kansalaisyhteiskunnan tukahduttamiseen.

Takana venäjämielisyydestä syytetty puolue

Monet georgialaiset pelkäävätkin nyt, että lakia tullaan käyttämään samaan tapaan kuin Venäjällä eli toisinajattelun ja sananvapauden tukahduttamiseen.

Georgialainen unelma on puolestaan katsoo, että laki edistää avoimuutta ja kansallista itsemääräämisoikeutta. Puoluetta on syytetty venäjämielisyydestä.

Puolueen perustajan ja entisen pääministerin Bidzina Ivanishvilin sanotaan tehneen miljoonaomaisuutensa Neuvostoliitossa.

Lue myös: Putoaako Georgia Venäjän syliin? Georgian hallitus päättää kiistellystä agenttilaista – protestoijat uhkaavat blokata parlamenttitalon

Ivanishvili on myös haukkunut länttä ja vihjannut, että maan länsimielistä oppositiota hallitsevat ulkomaiset tiedustelupalvelut.

Vuodesta 2012 lähtien vallassa olleen Georgialainen unelma -puolueen on arveltu myös lain avulla voivan puuttua toisinajattelijoiden mielipiteisiin ennen myöhemmin tänä vuonna pidettäviä parlamenttivaaleja.

Georgian presidentti Salome Zourabichvili on sanonut lain olevan täsmällinen kopio sen venäläisestä vastineesta. Zourabichvili on vannonut käyttävänsä veto-oikeuttaan, mutta valta on Georgialainen unelma -puolueella.

Kielteisiä vaikutuksia EU haaveisiin

Monet georgialaiset tuntevat vihamielisyyttä Venäjää kohtaan, joka hyökkäsi Georgiaan vuonna 2008 ja miehittää nyt noin viidesosaa sen kansainvälisesti tunnustetusta alueesta.

Mielipidemittausten mukaan noin 80 prosenttia georgialaisista kannattaa liittymistä Euroopan unioniin. Monet mielenosoittajista kannattavat suhteiden syventämistä länteen.

LK Georgia 12.5

Sunnuntaina maan pääkaupunkiin Tbilisiin kerääntyi noin 50 000 ihmistä osoittamaan mieltään lakia vastaan.

Lakia yritettiin saada läpi jo viime vuonna, mutta hallitus joutui perääntymään viikon kestäneiden voimakkaiden mielenosoitusten jälkeen.

Lakiesitys esiteltiin uudelleen maaliskuussa ja nyt hallituksen on tarkoitus runnoa lakiesitys läpi mielenosoituksista huolimatta.

Lue myös: Kymmenet tuhannet vastustivat "venäläistä lakia" Georgiassa – vaakakupissa voi olla EU-jäsenyys

Georgialle myönnettiin EU:n ehdokasasema joulukuussa ja lain arvellaan vaikuttavan kielteisesti maan EU-haaveisiin.

Euroopan unionin ulkoasiainhallinto ilmoitti huhtikuussa, että lain lopullinen hyväksyminen vaikuttaisi kielteisesti Georgian liittymisprosessiin.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja EU:n ulkosuhteita hoitava Josep Borrell ovat patistaneet Georgiaa pysymään EU-tiellä.

Tilannetta on kuvailtu hyvin jännitteiseksi ja arvaamattomaksi, sillä kumpikaan osapuoli ei näytä perääntyvän.

Lähteet: CNN, The Guardian, STT

Tuoreimmat aiheesta

Mielenosoitus