Suomen vastaprotesti purjehduksen 49erFX-luokassa kuivui kasaan, kun tuomaristo ei vakuuttunut Suomen kokoamista todisteista.
USA teki tiistaina Suomea vastaan protestin yhdeksännen lähdön tapahtumista. Tuomaristo katsoi Ronja Grönblomin ja Veera Hokan rikkoneen sääntöjä ja hylkäsi Suomen kyseisessä lähdössä, mikä tiputti suomalaiskaksikkoa tuntuvasti kokonaispisteissä.
Suomi teki vastaprotestin, missä se oli Kansainvälisen purjehdusliiton sivujen mukaan pyytänyt USA:n protestin uudelleenkäsittelyä. Suomi oli koonnut todisteita tuekseen GPS-paikantimien tietojen perusteella, jotka olivat julkisesti nähtävillä.
Todisteet eivät kuitenkaan tuomaristolle kelvanneet.
– Suomen esittämät paikannustiedot olivat peräisin julkisesta seurannasta, joka saatavilla alkuperäisen kuulemisen aikana, joten todisteet eivät ole uusia, tuomariston päätöksessä sanotaan.
– Tuomaristo ei tehnyt virhettä alkuperäisessä päätöksessä.
Jos vastaprotesti olisi mennyt läpi ja Suomen yhdeksännen lähdön nelossija palautettu, olisi Suomi noussut mukaan mitalilähtöön, johon pääsi kymmenen parasta venekuntaa. Nyt Suomi jäi sijalle 15.