Tästä Teslasta suomalaiset ovat voineet vain haaveilla – pitkä odotus päättyy viimein

Teslan Model 3 ja Model X ovat tuttuja täkäläisilläkin teillä, mutta niiden välimuoto Model Y on ollut toistaiseksi vain amerikkalaisten ja kiinalaisten hupia.

Kalifornialainen sähköautovalmistaja Tesla esitteli Model Y -mallinsa maaliskuussa 2019, ja markkinoille se saapui noin vuotta myöhemmin. Pohjois-Amerikassa sekä Kiinassa suureen suosioon noussutta sähköautoa ei ole Euroopassa vielä nähty, mutta nyt siihenkin tulee viimein muutos.

Model Y:n luovutukset käynnistyvät Suomessa elokuussa, Tesla kertoo tiedotteessaan. Lanseerausmallina toimii Long Range AWD eli pitkän toimintamatkan nelivetomalli, jonka hinta on 65 000 euroa.

Model Y on käytännössä Model 3:sta johdettu katumaasturimalli. Y on rakennettu kolmosen alustalle, ja suuri osa tekniikasta on täysin samaa. Keskikokoiseen crossoveriin mahtuu seitsemän, mutta tiloiltaan se ei silti vedä vertoja suuremmalle Model X:lle.

Auton sisällä ei ole eroavaisuuksia Model 3:een, vaan myös Model Y:n spartalaisen minimalistista kojelautaa hallitsee 15-tuumainen kosketusnäyttö, johon käytännössä kaikki auton toiminnot on keskitetty.

Model Y Long Range AWD:n WLTP-syklin mukainen toimintamatka yhdellä latauksella on 505 kilometriä. Teslan omilla Supercharger-pikalatureilla akun saa ladattua vartissa yli puolilleen.

Kahdella sähkömoottorilla varustettu pitkän toimintamatkan malli kiihtyy nollasta sataan viidessä sekunnissa.

Musk uhoaa: Model Y maailman myydyin auto 2023

Toimitusjohtaja Elon Musk uskoo auton nousevan maailman myydyimmäksi autoksi viimeistään vuonna 2023. Siihen on kuitenkin vielä todella pitkä matka, sillä maailman myydyintä autoa, Toyota Corollaa, myytiin viime vuonna maailmanlaajuisesti yli 1,1 miljoonaa kappaletta.

Sähköautojen keskuudessa Model Y tekee kuitenkin kovaa nousua. Se oli tammi-toukokuussa 2021 maailman kolmanneksi myydyin sähköauto yli 100 000 kappaleen myynnillä – edellään vain Model 3 (170 000 autoa) sekä kiinalainen Wuling HongGuang Mini (150 000 autoa).

Model Y:tä valmistetaan tällä hetkellä Yhdysvalloissa ja Kiinassa, mutta sen tuotanto aloitetaan myös Saksassa, kunhan Teslan Berliinin liepeille nouseva tuotantolaitos saadaan pystyyn.

Model Y kilpailee samoista ostajista muun muassa Volkswagen ID.4:n, Skoda Enyaqin, Audi Q4 e-tronin ja Ford Mustang Mach-E:n kanssa.

Lähteet: Tesla, CleanTechnica 

Lue myös:

    Uusimmat