Edessä olevasta talvesta povataan energiamielessä poikkeuksellisen haastavaa. Huolta aiheuttavat niin sähkön hinta kuin mahdolliset sähkökatkotkin. Etätöiden yleistyminen tarkoittaa, että aiempaa useampi suomalainen joutuu miettimään, miten katkokset vaikuttavat työntekoon. Markkinoilla on kuitenkin päteviä ratkaisuja ongelmilta välttymiseen.
Kantaverkkoyhtiö Fingrid on varoittanut suomalaisia mahdollisista sähkökatkoista tulevana talvena. Fingridin mukaan sähköpula voi tarkoittaa kotitalouksille parin tunnin sähkökatkoja silloin tällöin.
– Kuluttajiin asti ulottuvaa sähkönjakelun katkaisua pyritään välttämään mahdollisimman pitkään ja kuluttajien sähköjä katkaistaan vasta, kun kaikki muut keinot on käytetty, Fingrid kertoo verkkosivuillaan.
Talotekniikkayritys ARE:n asiantuntija Harri Launo kannustaa yhtiön tiedotteessa seuraamaan sääennusteita tulevana talvena tavallista tarkemmin, sillä erityisesti pitkät pakkasjaksot nostavat katkosten riskiä.
Lue myös: Fingrid voi määrätä talvella kahden tunnin sähkökatkoja – "On mahdollista, että tilanne syntyy minuuteissa"
– Uskon, että sääennusteiden seuraamisesta tulee ensi talvena kansanhuvia, Launo sanoo.
Näihin aikoihin mahdolliset katkokset todennäköisesti ajoittuvat
Vaikka mahdollisista sähkökatkoista pyritäänkin tiedottamaan etukäteen, on Fingrid varoittanut myös nopealla aikataululla tulevien katkojen olevan mahdollisia, mikäli esimerkiksi tuontiyhteys tai iso voimalaitos vikaantuu yllättäen. Tällöin sähköpulatilanne voi syntyä minuuteissa tai kymmenissä minuuteissa.
– Vaikka kyse on niin sanotuista ennakoiduista jakelunkeskeytyksistä, niin kyllä niistä todennäköisesti saadaan aika myöhään varoitettua kansalaisia. Todennäköisesti katkokset ajoittuvat aamuun kello 7–10 ja iltaan kello 17–20 välille, sillä ne ovat kulutushuippuja, Launo huomauttaa.
Artikkeli jatkuu videon alla.
2:07
Varavirtalähde vai UPS?
Mikäli sähköjä joudutaan katkaisemaan myös kotitalouksilta, voi se aiheuttaa ongelmia etätyötä tekeville, joiden työnteko voi kriittisellä hetkellä keskeytyä.
Lue myös: Onko Suomen sähköverkko suojassa sabotaaseilta? "Koputteluja tulee päivittäin"
Mikäli töitä tekee kotona kannettavalla tietokoneella, selviää parin tunnin katkosta myös ilman verkkovirtaa, mikäli laitteen akku on kunnossa, eikä koneella tarvitse tehdä mitään erityisen paljon suorituskykyä vaativaa työtä.
Etätyötä tekevä voi kuitenkin varautua talven mahdollisiin sähkökatkoihin. Markkinoilla on tuotteita, joilla etätyötä tekevä voi tarpeen tullen sinnitellä sähkökatkojen yli töiden keskeytymättä.
Verkkokauppa.comin tuotepäällikkö Juha Harju kertoo MTV Uutisille, että kotitoimistolta olisi hyvä löytyä vähintään järeä varavirtalähde, jonka virransyöttö riittää myös läppärin lataamiseen. Jos käytössä on herkkiä laitteita, joille sähkökatkot ovat myrkkyä, on vaihtoehtona käyttää UPS-laitetta, joka luo puskurin sähköverkon ja tietokoneen välille. UPS tulee sanoista uninterruptible power supply ja tarkoittaa keskeytymätöntä virransyöttöä.
– UPS-laitteen mallista ja perässä olevasta laitteistosta ja kuormasta riippuen sen akku riittää yleensä vähintään laitteiston hallittuun ja turvalliseen sammutukseen, Harju opastaa.
Virta-asemasta isompaakin apua
Mikäli kotona haluaa varautua myös pidempiin sähkökatkoihin, suosittelee Harju kääntämään katseen virta-asemien suuntaan. Virta-asemalla voidaan syöttää sähköä samanaikaisesti niin pienille mobiililaitteille kuin jopa useimmille kodinkoneille.
– Virta-asemien kohdalla käyttöä ohjaa tarve, virta-aseman akkukapasiteetti, teho ja liitinvalikoima. Virta-asemalla voidaan syöttää sähköä samanaikaisesti useille eri laitteille, ja laitteistosta riippuen pienemmät sähkölaitteet voivat toimia tuntikausia ilman verkkovirtaa. Virta-aseman avulla on mahdollista turvata myös kodinkoneiden toiminta sähkökatkojen aikana.
Harjun mukaan varavirtalähteiden, UPSien ja virta-asemien kysyntä on kasvanut syksyn edetessä.
Lue myös: Mitä pitää tehdä jääkaapissa ja pakastimessa oleville ruoille, jos sähköt katkeavat? Nämä asiat sinunkin kannattaa painaa mieleen kotivarasta
– Kotitaloudet ja yritykset näyttävät varautuvan mahdollisiin sähkökatkoihin. Ennakoimme kysynnän kasvavan talvea kohti entisestään, Harju sanoo.
Kysy itseltäsi tämä kysymys, kun harkitset varavirtalähteen ostamista
Gigantin yritysmyynnin apulaismyyntipäällikkö Teemu Ristilä kehottaa etätyöläisiä tarkistamaan työskentelylaitteidensa akunkeston.
Mikäli akussa ei tahdo riittää virta langattomaan työskentelyyn, kannattaa asia ottaa esiin myös työnantajan kanssa. Myös asetuksia säätelemällä akunkestoa pääsee jonkin verran pidentämään. Varavirtalähteet ovat Ristilän mukaan hyvä ensiapu.
– Ne lataavat älypuhelimen tai tablet-laitteen paikasta riippumatta. Suurin osa haluaa varmistaa sen, että puhelimessa riittää virtaa, ja osa haluaa lisäksi erillisellä virtalähteellä toimivan netin, eli pitää mokkulaa mukana siellä missä nettiä tarvitaan.
Ristilän mukaan varavirtalähteitä hankkiessa tulee miettiä, kuinka pitkään sähkökatkoon haluaa varautua.
– Varavirtalähteet ovat tällä hetkellä yksittäisille työntekijöille selvästi yleisempi ratkaisu, ja niissä löytyy runsaasti valikoimaa, Ristilä sanoo ja jatkaa, että yritysmyynnin puolella tarjolla on myös monipuolisia UPS-laitevaihtoehtoja, jotka tarjoavat keskeytymätöntä virransyöttöä.
– UPS-laite säästää sähkönkäytön virtapiikeiltä ja antaa muutaman minuutin aikapuskurin tiedontallennukseen sähkökatkon jälkeen. Jos tehdään työtä, joka ei voi keskeytyä sähkökatkojen ajaksi, kotitoimiston työpiste voidaan turvata UPS-laitteella tunniksi tai kahdeksikin, Ristilä kertoo.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
Voiko laitteista tulla pulaa?
Henkilöasiakkaiden kasvava kiinnostus varavirtalähteitä ja UPS-laitteita kohtaan on huomattu myös Gigantissa, vaikka Ristilän mukaan varsinaisesta myyntipiikistä ei vielä voikaan puhua.
– Ennakoimme kuitenkin talvikaudelle selkeää myynnin kasvua etenkin varavirtalähteissä.
Sen sijaan yritysmyynnin puolella UPS-laitteet ovat olleet jo nyt selvästi aiempaa kysytympiä.
– Niitä kysellään paljon, ja yrityksen ratkaisut halutaan turvata ajoissa. Mikäli UPS-laitteiden kysyntä jatkaa kasvuaan, voi globaali komponenttipula aiheuttaa toimitusviivästyksiä, Ristilä varoittaa.
Varavirtalähteiden hintahaitari ulottuu Ristilän mukaan vajaasta paristakympistä noin sataan euroon. Perustason UPS-vaihtoehtojen hinnat lähtevät satasesta tai parista, ja järeämmät yrityskäyttöön tarkoitetut ratkaisut noin tuhannesta eurosta.
Lue myös: "Yleensä tapahtuu ihan arkisissa tilanteissa" – nämä kodin vaaranpaikat voivat uhata jopa henkeä
Lähteet: Fingrid, ARE