Syötyjen ruokien ylös kirjaaminen on tiedetty tehokkaaksi avuksi painonhallintaan jo pitkään. Nyt tutkijat ovat laskeneet, kuinka paljon toimenpide vaatii aikaa päivittäin.
Moni syö enemmän kuin tajuaakaan, minkä vuoksi kilot eivät karise tai ne palaavat nopeasti takaisin. Ruokapäiväkirja tai syömisten kirjaaminen ylös erilaisten tarkoitukseen kehitettyjen sovellusten avulla auttaa tarkkailemaan, mitä suuhunsa päivän aikana pistää.
Monesta ruokapäiväkirjan pitäminen saattaa kuitenkin kuulostaa vaivalloiselta. Yhdysvaltalaisen Vermontin yliopiston tutkijat päättivät laskea, kuinka paljon aikaa tulisi päivän aikana käyttää ruokien ylös kirjaamiseen, jotta se näkyisi painossa.
"Tiedämme, että ihmiset onnistuvat paremmin, kun..."
Obesity-julkaisussa maaliskuussa esiteltävät tulokset osoittavat, että ruokavalion itsevalvonta vie todellisuudessa paljon vähemmän aikaa kuin ihmiset kuvittelevatkaan.
– Tiedämme, että ihmiset onnistuvat paremmin, kun heillä on oikeat ennakko-oletukset. Olemme kertoneet ihmisille, että heidän tulisi liikkua 200 minuuttia viikossa. Mutta kun olemme pyytäneet heitä kirjaamaan ylös kaiken syömänsä ruoan, emme ole koskaan osanneet sanoa, kuinka paljon se vie aikaa. Nyt osaamme, sanoo tiedotteessa tutkimusta johtanut Jean Harvey Vermontin yliopistosta.
Vartti riittää
Tutkimukseen osallistui 142 ylipainoista osallistujaa. Heitä pyydettiin kuuden kuukauden ajan kirjaamaan ylös päivittäin syömänsä ruoat sekä sen, kuinka kauan heille siihen meni aikaa päivittäin.
Tutkijoiden laskujen mukaan laihdutuspyrkimyksissään onnistuneet, kymmenen prosenttia painostaan menettäneet, käyttivät keskimäärin noin vartin – 14,6 minuuttia – päivässä ruokapäiväkirjan pitämiseen.
Minuuttimäärä oli hieman suurempi tutkimusjakson ensimmäisinä kuukausina. Tällöin painonpudotuksessaan onnistuneet käyttivät keskimäärin 23,2 minuuttia päivittäin syömisen itsevalvontaan.
Säännöllinen itsevalvonta johti parempiin tuloksiin
Tutkijoiden mukaan painonpudotuksessa onnistumisessa ei kuitenkaan ollut niinkään kyse ruokapäiväkirjan pitämiseen päivittäin käytetystä ajasta. Tärkeämpää oli, kuinka säännöllisesti itsevalvontaa harjoitti.
Yli kymmenen prosenttia aloituspainostaan puolen vuoden aikana pudottaneet kirjautuivat keskimäärin 2,7 kertaa päivässä ja 20 päivänä kuukaudessa ruokapäiväkirja-palveluun.
Ne, joiden paino laski vähemmän, alle kymmenen prosenttia lähtöpainosta, kirjautuivat palveluun 1,7 kertaa päivässä ja 11 päivänä kuussa.
Lue myös: Ravitsemusterapeutti jakaa erikoisen laihdutusvinkkinsä: "Jos tuntuu tyhmältä tehdä niin, sinun tulisi tehdä niin useammin!"
Lähteet: EurekAlert! Science News, Live Science