Teoria Kuun synnystä kääntyi päälaelleen: Animaatio näyttää valtavan rysäyksen 4,5 miljardia vuotta sitten

KUU
Julkaistu 04.10.2022 18:40
Toimittajan kuva
Juho Lauri

juho.lauri@mtv.fi

Uusi tutkimustieto osoittaa, että Maata kiertävä Kuu saattoi syntyä Maan ja Marsin kokoisen planeetan yhteentörmäyksestä nopeammin kuin on ajateltu.

Asia käy ilmi Astrophysical Journal Lettersissä julkaistussa tutkimuksessa, jonka tekivät Nasa Amers Research Centerin sekä Durhamin ja Glasgow'n yliopiston tutkijat.

Tutkijoiden mukaan planeetat törmäsivät toisiinsa 4,5 miljardia vuotta sitten. Uuden teorian mukaan törmäys muodosti Kuun nopeasti Maan kiertoradalle.

Teoria poikkaa edellisestä merkittävästi, sillä aiemmin Kuun on uskottu syntyneen selvästi hitaammin ja asteittain irtonaisesta materiaalista.

"Tämä avaa aivan uusia mahdollisuuksia"

Selvittääkseen aikajanaa tutkijat simuloivat satoja erilaisia mahdollisia törmäyksiä planeettojen välillä. Simulaatioissa kokeiltiin erilaisia törmäysten kulmia ja nopeuksia sekä massoja.

Katso simulaatiosta tehty video yläpuolelta.

Kuun rakennetta tarkastellessa tutkijat huomasivat myös, että Kuun vaippa noudattaa hyvin samanlaista rakennetta kuin Maan vaippa.

– Tämä avaa aivan uusia mahdollisia lähtöpaikkoja Kuun evoluutiolle, kertoo johtava tutkija, tohtori Jacob Keggereis.

Tutkimuksen mukaan tulevilla kuumatkoilla ihminen voisi tutustua lisää Kuun koostumukseen ja rakenteeseen, ja sitä kautta selvittää, millainen jättiläistörmäys planeettojen välillä aikoinaan syntyi.

Tuoreimmat aiheesta

Avaruus