Popcat-peli on noussut viraaliksi monessa maassa. Poppauspisteiden ykkösijasta taistelee 170 eri maata – johdossa Suomi!
Sheffieldin yliopiston opiskelijat Joshua O'Sullivan, Edward Hails ja Freddy Heppell eivät voineet aavistaa, mitä tulee tapahtumaan, kun he loivat vitsillä pelin nimeltä Popcat.
Pelin ideana on painaa kissan suuta, jolloin kuuluu hauska pop-ääni, ja kissan suu menee ammolleen. Jokaisesta painalluksesta tulee yksi piste ja kissan alapuolella on pitkä tuloslista eri maista siinä järjestyksessä, missä maissa kissan suuta on painettu eniten.
Briteissä opiskelevat "Josh", "Ed" ja "Freddy" hämmentyivät, kun huomasivat yhtäkkiä, että vitsillä tehty sivusto alkoi saamaan suuria kävijämääriä.
– Aluksi peli ei ollut mitenkään erityisen suosittu, mutta kun lisäsimme siihen mukaan poppauslaskurin sekä tuloslistan, alkoi se yhtäkkiä trendaamaan Vietnamissa. Lopulta peli päätyi myös Eurooppaan, Ed kertoo MTV Uutisten haastattelussa.
Lue myös: Tältä näyttää Afrikan Tähden uusi rosvo! Huojentava uutinen kohusta järkyttyneille
Sai alkunsa meemistä
Pelissä oleva kissa ja kissan ammottava suu on nähty aikaisemminkin. Alunperin kissa on tuttu popcat-meemistä, jossa joku on muokannut kissan suusta ammottavan. Tuo kuvasarja levisi ympäri maailmaa.
Pelin yhtäkkinen suosio on tuonut opiskelijoille yllättävän paljon työtä.
– Teemme töitä tämän kanssa joka päivä ja keräämme nyt lahjoituksia, jotta voisimme paremmin hallita suuren kävijämäärän, Josh kertoo.
– Tämä on ollut työläs projekti, mutta olemme oppineet todella paljon, Ed lisää.
Lue myös: Sinäkin olet taatusti nähnyt meemin, jossa 5-vuotias virnuilee palavan talon edustalla – aikuiseksi kasvanut Zoe paljastaa nyt totuuden kuvan takaa: "Ihmiset tuntuvat luulevan, että sytytin sen palon"
Mikä pelissä koukuttaa?
Popcat-pelissä on erilaisia elementtejä, jotka koukuttavat pelaajaa. Opiskelijat pohtivat, että syy pelin koukuttavuuteeen voi johtua pelin äänimaisemasta ja visuaalisesta ilmeestä.
– Aluksi syy pelin koukuttavuteen on ollut varmaan se, että kissasta tulee hauska ääni. Toinen voi olla se, että pelaaja nauttii siitä, kun se näkee pisteiden jatkuvan kasvun.
– Tulostaulukon myötä pelissä tavoitteena on tuoda ylpeyttä oman maan sijoitukselle. Suomessa ollaan esimerkiksi oltu todella ylpeitä siitä, että se johtaa Ruotsia taulukossa, Freddy kertoo.
Lue myös: Suomi mainittu – ja syykin on huikea! Kirkkonummen kirjasto huomioitiin Italian Ellessä
"Näkee sen, kun Suomi on johdossa"
9-vuotias Klaara pelaa popcat-peliä useasti. Hän ei osaa tarkkaan sanoa, mikä pelissä on niin koukuttavaa.
– Se on varmaan se, että voi näpytellä ja näkee sen, kun Suomi on johdossa.
Suomessa ollaankin tehty esimerkiksi videoita Youtubeen, jossa Suomen ykkössijoitusta ilakoidaan. Freddy haluaa kuitenkin varoittaa, että Ruotsi kirii Suomea kovaa vauhtia tilastoissa.
– Ruotsi kirii ykkösijaa kovaa vauhtia. Pitäkää varanne!
Peli on ollut suosittu esimerkiksi lasten keskuudessa. 9-vuotias Klaara kertoo videolla, miksi peli on hänen mielestään koukuttava.