Toisen auton nykäiseminen penkasta voi kostautua kalliisti – älä ojenna auttavaa kättäsi, jos et todella tiedä, mitä teet

1:54img
Tuusulalaisen Erihinauksen yrittäjä Pasi Kellokumpu kertoi MTV Uutiset Livelle, mikä jäi mieleen viime talven Valtteri-myrskyn haasteellisimpana keikkana. Hän paljastaa myös, kuinka pitkään hinausautoa saattaa joutua odottamaan silloin, kun keli on todella huono.
Julkaistu 14.12.2022 08:49

Ville Järveläinen

Tämän viikon lumisateet ovat aiheuttaneet pääkaupunkiseudunkin liikenteeseen melkoisen kaaoksen. Vaikeuksissa oli monin paikoin niin linja-autoja, raitiovaunuja kuin tavan henkilöautojakin. Omatoiminen hinaaminen siviiliautolla ja vähäisellä kokemuksella voi aiheuttaa vaaraa ja lisävahinkoa, jos osapuolet eivät tiedä, mitä ovat tekemässä.

Lue tästä vinkit, miten toista autoa hinataan oikeaoppisesti!

Moni autoilija on joutunut taas pinteeseen runsaan lumentulon seurauksena. Auton kaivaminen kinoksista on työläs homma kunnollisellakin lapiolla, mutta jos sellaista ei ylipäänsä löydy auton varustuksesta, voi liikenteeseen lähteminen osoittautua lähes mahdottomaksi.

Osa autoilijoista on löytänyt itsensä ja ajokkinsa ajoradan ulkopuolelta esimerkiksi virhearvion seurauksena. Kun näin käy, voi hinauskuluissa säästäminen kiinnostaa ja hommaan saatetaan ryhtyä omatoimisesti tai esimerkiksi ystävällisen sivullisen avulla.

Lue myös: Saako autoilija pysähtyä auttamaan mummoa lumessa? Poliisilta tärkeä huomio: "Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin"

Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen muistutti viime vuonna, että vaikka ensimmäisenä ulosajopaikalle saapuvan on ehdottomasti pysähdyttävä auttamaan ja tarkistamaan autossa olleiden kunto, ei sivullisella ole mitään velvollisuutta lähteä hinaamaan kenenkään autoa. Mikäli hinaaminen yhtään epäilyttää, kehottaa Vesalainen jättämään homman suosiolla ammattilaisille.

– Hinausyrityksillä on vastuuvakuutus mahdollisten hinauksesta aiheutuneiden vaurioiden varalle, Vesalainen huomautti ja muistutti hinausturvan kuuluvan moniin kaskovakuutuksiin.

– Ammattitaitoinen hinausauton kuljettaja osaa myös arvioida, onko autolla turvallista jatkaa matkaa ajamalla ojasta noston jälkeen vai onko se syytä käyttää tarkastettavana korjaamolla, hän jatkoi.

Auttaja voi joutua maksajaksi

Auton tekniikka voi ottaa osumaa huonosti tehdystä hinauksesta, ja esimerkiksi vaihteisto ja voimansiirto ovat herkkiä hajoamaan. Huonossa tapauksessa ojaan ajanut alkaa jälkikäteen väittämään vaurioiden syntyneen hinatessa, vaikka ne olisivat syntyneet jo ulosajossa.

Vesalainen varoittaa, että mikään ei periaatteessa estä auton omistajaa hakemasta korvauksia autoaan vaurioittaneelta omatoimihinaajalta. Temppu on toki ikävä, jos auttaja on toiminut hyvässä uskossa, eikä ulosajanut osapuoli ole kieltäytynyt avusta – tai on jopa itse pyytänyt sitä.

0:54img

KATSO MYÖS: Hinausautojen kuljettajat tekevät työtään kelissä kuin kelissä. Katso videolta, miten ammattilainen nostaa auton ylös penkasta.

Lue myös: Hinausyrittäjät paljastavat yleisimmät mokat, joita autoilijat tekivät lumimyrskyssä: "Yötä myöten saatiin painaa täysillä"

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran helmikuussa 2022.

Tuoreimmat aiheesta

Autot