Lääkärit suhtautuvat eutanasian eli armokuoleman laillistamiseen entistä suopeammin, selvisi Tampereen yliopiston ja Suomen Lääkäriliiton teettämän kyselyn vastauksista. Terhokodin entinen johtaja, lääkäri Juha Hänninen kertoo, mitä eutanasia käytännössä tarkottaisi potilaalle ja lääkärille.
MTV uutiset kertoi eilen, että enemmistö lääkäreistä on eutanasian laillistamisen kannalla Suomessa.
Terhokodin entinen johtaja, lääkäri Juha Hänninen on työssään saattanut tuhansia ihmisiä viimeiselle matkalleen.
Lue myös: Kansalaisaloite ajaa sekä eutanasiaa että lääkäriavusteista kuolemaa Suomeen – mikä on niiden ero?
Hän kertoo MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa, että on itsekin muuttanut kantansa eutanasiasta.
– Se on vähitellen kasvanut näkemys, vakaumus ja usko siitä, että kaikkia tilanteita emme voi auttaa.
Hänninen kehottaakin ihmisiä allekirjoittamaan eutanasian laillistamista ajavan kansalaisaloitteen.
Lue myös: Aivoinfarkti pysäytti Jorma Uotisen pohtimaan eutanasiaa – tätä mieltä hän on asiasta
Tätä eutanasia tarkoittaisi käytännössä
Hänninen kertoo, että eutanasian tullessa Suomessa lailliseksi, se voitaisiin toteuttaa käytännössä kahdella eri tavalla.
– Joko niin, että potilaalle annetaan kuolemaan johtava lääke ja hän nauttii sen itse. Lääke voi olla nestemäinen tai pilleri. Tällöin puhutaan avustetusta kuolemasta.
Toinen tapa toteuttaa eutanasia on suonensisäisillä lääkkeillä.
– Lääkäri antaa silloin yleensä potilaalle suonensisäisesti ensin rauhoittavan lääkkeen, että tämä nukahtaa. Sitten lääkäri antaa hengityksen pysäyttävän lääkkeen.