Tunnetko linja-autojen väistämissäännöt? Entä milloin pitää pysähtyä, jos bussi tukkii näkymän?
Tieliikennelain mukaan:
"Jos pysäkillä oleva linja-auto tiellä, jolla suurin sallittu nopeus on enintään 60 kilometriä tunnissa, osoittaa suuntamerkillä aikovansa lähteä liikkeelle, samalla tai viereisellä ajokaistalla pysäkkiä lähestyvällä ajoneuvolla on väistettävä pysäkiltä lähtevää linja-autoa”.
Laissa muistutetaan, että sama väistämisvelvollisuus koskee myös silloin, jos pysäkin ja ajokaistan välissä on pyörätie.
– Jos näet linja-auton pysäkillä, pitää valmistautua pysähtymään – vähän niin kuin tulisit kolmion takaa, Helsingin seudun liikenteen bussilinjoja ajava kuljettaja Frank Ahrenberg sanoo.
Suurimmaksi osaksi ihmiset ovatkin Ahrenbergin mukaan sisäistäneet lainpykälän.
– Mutta kyllä siellä noita rallikuskeja on, jotka haluavat ehdottomasti mennä ohi ja eteen. Kyllä siinä pitää tarkkana olla. Ei voi ihan noin vain katsomatta lähteä.
Autoilijoiden on syytä muistaa myös velvollisuutensa pysähtyä, jos näkyvyys suojatielle on estynyt esimerkiksi juuri pysäkille pysähtyneen linja-auton takia.
Lue myös: Nämä väistämissäännöt pyöräilijän ja autoilijan pitää tietää
Suojatielle pitää olla hyvä näkyvyys
Tieliikennelakiinkin on kirjattu, että lähestyttäessä suojatietä ajoneuvolla, pitää noudattaa erityistä varovaisuutta.
”Jos näkyvyys suojatielle on rajoittunut muulla tavoin, ajoneuvolla on hidastettava ja tarvittaessa pysäytettävä ennen suojatietä”.
Suurin osa autoilijoista osaakin Ahrenbergin mukaan pysähtyä, jos eivät kunnolla suojatielle näe.
– On niitä, jotka ajavat ohi, niitä, jotka vain hidastavat ja sitten niitä, jotka tekevät niin kuin kuuluu eli pysähtyvät.
Yleensä kun linja-auton kyydissä on ollut pieniä lapsia tai esimerkiksi koululaisryhmä ja heti pysäkin jälkeen on suojatie, Ahrenberg kertoo kuitenkin tarkkailevansa liikennettä ja jos suojatietä lähestyy autoilija vauhdilla, hän saattaa töötätä, jotta jalankulkijat heräävät mahdolliseen vaaratilanteeseen.
Lue myös: Kaikki eivät näköjään tiedä, mitä tiehen maalattu valkoinen viiva oikeasti tarkoittaa
Lue myös: Väärä uskomus istuu tiukassa: Saako suojatiellä pyöräillä vai pitääkö taluttaa?
Katso myös: Osaisitko sinä vastata tähän B-ajokortin teoriakoekysymykseen, johon toimittaja ei osannut?
1:07