Helsingin pormestariehdokkaat Anni Sinnemäki (vihr.) ja Juhana Vartiainen (kok.) ottivat tiukasti yhteen maanantaiaamuna.
Ehdokkaat saapuivat MTV:n Uutisaamuun keskustelemaan soteuudistuksen vaikutuksista Helsinkiin. Sinnemäki pitää nykyistä ehdotusta kaupungin kannalta parempana vaihtoehtona kuin aiemmin maalailtuja malleja. Vartiainen puolestaan pelkää veroäyrien nousevan.
– Tärkein saavutus helsinkiläisten kannalta on se, että sotemalliin on otettu mukaan erillisratkaisu koskien Helsinkiä, Sinnemäki sanoo.
Erillisratkaisu turvaa hänen mukaansa Helsingin aseman.
– Se on ollut meille isoin tavoite.
Vartiainen näkee tilanteen kuitenkin hyvin toisella tavalla.
– Se ei tietenkään turvaa mitään. Voi Anni, kun sä sanot, että tässä on pyritty turvaamaan. Tässä nyt Helsingille tulevat terveydenhuollon resurssit heikkenevät, helsinkiläiset joutuvat maksamaan tästä enemmän kuin ennen ja täällä veroaste nousee, Vartiainen uskoo.
– Annika Saarikko sanoi hyvin avomielisesti, että helsinkiläisillä on niin hyvä työterveys ja täällä on niin paljon hyvätuloisia ihmisiä, että tällainen ratkaisu on perusteltu.
Isot kaupungit kärsivät
Vartiainen näkee, että nyt valittu malli on huono isompien kaupunkien kannalta.
– Todennäköisesti helsinkiläiset joutuvat käyttämään entistä enemmän itse kustantamiaan terveyspalveluja, Vartiainen sanoo.
Siltamäki korostaa, ettei nykyinenkään malli ole paras koko valtakunnan ja Helsingin kannalta. Se on kuitenkin parempi kuin aiemmin uumoillut mallit.
– Jos katsotaan sitä, missä todellisessa tilanteessa ollaan. Erillisratkaisu ja omaa päätösvaltaa on, se on ajateltu, että se on näissä olosuhteissa hyvä ratkaisu.
Lue myös: Sote-uudistuksesta puuttuu satojen miljoonien eurojen edestä palkkarahoja, väittää järjestö – eduskunnalta toivotaan korjausta
HUS huonoon jamaan?
Vartiainen esitti väittelyssä väitteen, jonka mukaan sotemalli olisi erityisen huono Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSille.
– HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen sanoi sen suoraan, että tämä on selvä heikennys. Heikennys nykytilaan, Vartiainen toteaa.
Sinnemäki puolestaan näkee, ettei ongelmaa pääsisi syntymään.
– HUSia koskien sanoisin, että joka tapauksessa kaikki mahdolliset uudistukset ovat sellaisia, että meidän täytyy pystyä siirtämään painopistettä enemmän perusterveydenhuoltoon. Helsingin erillisratkaisussa tietenkin haetaan myös sitä, että meillä olisi toimivampi ketju perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä, Sinnemäki sanoo.
Yllä olevalla videolla nähdään keskustelun loppuosa. Helsinki on yksi harvoista kunnista, joka on tehnyt voittoa, joten pitäisikö rahat laittaa koulutukseen?
Tämän jutun lopussa olevalta videolta voit katsoa koko keskustelun.
9:04