Tuore tutkimus paljastaa: Näin ruutuaika vaikuttaa pikkulapsen kehitykseen

taapero, älylaite
Shutterstock
Julkaistu 01.02.2019 18:30
Toimittajan kuva

Outi Jaatinen

outi.jaatinen@mtv.fi

Tutkijat havaitsivat, että mitä enemmän lapset viettivät aikaa älylaitteiden parissa, sitä huonommin he pärjäsivät kehitystä mittaavissa testeissä.

Tuore kanadalaistutkimus on yhdistänyt lisääntyneen ruutuajan lasten kehityksen viivästymiseen, kertoo The Guardian-sivusto.

Tutkimuksen tekoon osallistui tutkijoita Waterloon ja Calgaryn yliopistoista sekä Alberta Children’s Hospital Research Institute -tutkimuskeskuksesta. Tutkijoiden mukaan ne taaperoikäiset, jotka viettivät enemmän aikaa ruutua tuijottaen kahden vuoden iässä, eivät pärjänneet kehitystä mittaavissa testeissä niin hyvin kuin ne lapset, joiden ruutuaika oli vähäisempi.

– Uutta tässä tutkimuksessa on se, että tarkastelimme hyvin pieniä lapsia, 2–5-vuotiaita. Tuolloin aivot kehittyvät todella nopeaan tahtiin ja lapsi kehittyy muutenkin vauhdilla, tutkimuksen tekoon osallistunut lääkäri Sheri Madigan kertoo The Guardian-sivustolle.

– Vaikutukset ovat pitkäaikaisia.

Tutkimukseen osallistui 2 400 lasta. Tutkijoiden mukaan vanhempien pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten paljon aikaa lapset viettävät älylaitteiden ääressä.

Lue myös: Haluatko, että lapsesi menestyvät paremmin koulussa? Kyselytutkimus paljastaa yhden asian, josta saattaa olla apua

Tutkijoiden mukaan liiallinen ruutuaika voi vaikuttaa haitallisesti lasten kykyyn kehittyä. Tutkimus suosittelee, että lastenlääkärit ja terveydenhuollon ammattilaiset opastaisivat vanhempia sen suhteen, mikä määrä ruutuaikaa on hyvä ja kertoisivat, mitä riskejä voi liittyä ruudun liialliseen tuijotteluun.

taapero, älylaite

Kanadalaistutkimus löysi yhteyden ruutuajan ja lapsen kehityksen välillä.

17 tuntia viikossa älylaitteen äärellä

Tutkimuksessa 2-vuotiaat viettivät 17 tuntia viikossa älylaitteen ruudun äärellä. Määrä kasvoi 25 tuntiin viikossa kolmen vuoden iässä. Sen jälkeen määrä laski 11 tuntiin viikossa 5-vuotiailla.

Tutkijat kertoivat havaineensa pian tietynlaisen kaavan: mitä enemmän lapset viettivät aikaa älylaitteiden parissa, sitä huonommin he pärjäsivät testeissä.

– Kun pienet lapset tarkastelevat ruutua, heiltä saattaa jäädä väliin monia tärkeitä mahdollisuuksia opetella ihmisten välisiä, motorisia ja viestinnällisiä taitoja, tutkijat totesivat.

Tutkimusta myös kritisoitu

Kaikki eivät purematta niele tutkimustuloksia. Kriitikoiden mukaan tutkimus ei kiinnittänyt huomiota siihen, mihin lapset käyttivät älylaitteita, ja käyttivätkö he niitä yksin vai yhdessä jonkun kanssa. Lisäksi tutkijat eivät tarkastelleet muitakaan tekijöitä, kuten nukkumistottumuksia ja perheiden tuloja.

Kritiikkiä tuli myös siitä, että tutkimus nojasi vain lasten äitien täyttämiin kyselomakkeisiin. Tutkimus ei myöskään näyttänyt, mihin kehityksen osa-alueisiin ruutuaika vaikutti eniten eivätkä tutkijat kertoneet näkemystään siitä, mikä määrä ruutuaikaa olisi sopivasti.

Aiemmin kanadalaistutkijat ovat suositelleet alle kahden tunnin päivittäistä ruutuaikaa.

LUE MYÖS:  Lupasitko lapselle palkkioksi ruutuaikaa? Tästä syystä se ei kannata

Lähteet: Theguardian.comFoxnews.com

Tuoreimmat aiheesta

Lapset