Mika Häkkisellä on hienot muistot F1-sarjan tulevan viikonlopun kisanäyttämöstä, Belgian Spa-Francorchampsin kilparadasta.
Häkkinen muistetaan yhdestä kaikkien aikojen kuuluisimmista ja rohkeimmista F1-ohituksista. Häkkinen voitti Belgian GP:n vuonna 2000 ohitettuaan Schumacherin neljä kierrosta ennen maalia Les Combes -mutkassa samalla kun molemmat ohittivat kierroksella Ricardo Zontan.
- Kaudella 2000 McLaren-autoni oli yhä nopea, mutta ei niin luotettava kuin kahtena edellisenä kautena. Lähdin Spahan MM-pisteissä kärkipaikalta. Päävastustajani oli, kuten aina, Ferrarin Michael Schumacher. Hän oli vain kahden pisteen päässä minusta, Häkkinen taustoittaa blogissaan McLarenin verkkosivuilla.
Häkkinen starttasi kisaan paalupaikalta. Schumilta aika-ajo oli sujunut vaisummin, hän lähti neljännestä ruudusta. Kisaa ennen oli satanut, joten rata oli vielä kostea ja kuskit starttasivat kisaan sadekelin renkailla.
Vaihdettuaan kuivan kelin renkaat alle Häkkinen ajautui 13. kierroksella nurmikolle, ja menetti samalla johtopaikkansa Schumacherille. Kymmenen kierrosta myöhemmin Häkkinen valtasi taas kärkipaikan haltuunsa, vain menettääkseen sen saksalaiselle viisi kierrosta myöhemmin.
Riskinotto Eau Rougessa
Kisan 41. kierrokselle tultaessa Häkkinen oli noussut jälleen Schumacherin kantaan. Häkkisen mukaan ratkaisut tapahtuivat kuuluisassa Eau Rougen mutkassa.
- Päätin ottaa riskin ja ajaa Eau Rougen kaasu pohjassa. Siihen aikaan Eau Rougen ajaminen täysillä oli äärimmäisen vaikeaa, ja seurauksena oli usein raju onnettomuus. Tilannetta ei helpottanut se, että rata oli vielä kostea.
Häkkinen muistelee, kuinka mutkaan tultaessa hän päätti laskea kolmeen. Hänen mukaansa se oli osa hänen taisteluaan pelkoa vastaan.
- Tiesin, että kolmeen päästessäni olin joko ajanut Eau Rougen kaasu pohjassa tai olisin vallissa. Ei ollut muita vaihtoehtoja, Häkkinen toteaa.
Häkkisen uhkapeli onnistui: Eau Rouge jäi taakse, ja auto pysyi radalla. Samalla hän huomasi saavuttavansa Schumacheria.
- Michael ei ollut selvästikään ajanut Eau Rougea kaasu pohjassa.
"Todellinen kilpa-ajaja"
Kun Häkkinen lähestyi Les Combesia, hän huomasi Schumin edellä kierroksella ohitettavan Zontan. Siinä avautui suomalaiselle iskun paikka.
- Ajattelin mielessäni, että kumman tahansa puolen Michael valitsee, minä menen toiselta puolelta.
- Hän valitsi vasemman, joten minä menin oikealta. Jarrutin niin myöhään kuin pystyin 300 kilometrin tuntinopeudessa ja kostealla radalla. Kun käännyin takaisin, olin tehnyt sen. Pääsin Michaelista ohi, ja olin jälleen kärjessä.
Video: Häkkinen ohittaa Schumacherin (YouTube)
Häkkinen muistaa, kuinka heti ohituksen jälkeen Schumacher yritti hiillostaa häntä tekemään virheen.
- Michael puski Ferrarillaan takanani oikealta ja vasemmalta. Hän keskittyi aina taistelemaan, hän oli todellinen kilpa-ajaja. En kuitenkaan hermostunut, vaan toistelin itselleni: "Mika, pysy rauhallisena, pysy rauhallisena".
Häkkisen blogikirjoitus kokonaisuudessaan
Viikonlopun Belgian GP:n kisalähetykset MTV Totalilla ja MTV Katsomossa.
F1 live 10 kpl