Turistien luvaton majoittaminen repii Rovaniemeä – tästä on kyse

3:50img
Katso video: Tästä on kyse rovaniemeläisiä kuumentavassa turistitilanteessa.
Julkaistu 18.12.2024 08:37
Toimittajan kuva

Saara Rantanen

saara.rantanen@mtv.fi

Asuntojen vuokraaminen turisteille jakaa mielipiteitä pahasti Rovaniemellä.

Rovaniemellä näkemykset asuntojen vuokraamisesta turisteille muutamaksi päiväksi kerrallaan menevät pahasti ristiin. Toiset kokevat toiminnan häiritseväksi ja pitävät sitä lain vastaisena, toiset taas puolustavat omaisuutta ja oikeutta hyötyä siitä taloudellisesti. 

Yhtä mieltä Rovaniemellä ollaan siitä, että turismi on tärkeä elinkeino, joka tuo kaupunkiin tervetulleita tuloja.

Oman asunnon vuokraaminen ulkopuoliselle vaikka loman ajaksi on täysin sallittua eikä kenelläkään ole siitä huomautettavaa. Sen sijaan sijoitusmielessä hankittujen asuntojen jatkuva vuokraaminen muutamaksi päiväksi kerrallaan saattaa olla hyvinkin häiritsevää talossa vakituisesti asuvien näkökulmasta.

Näissä asunnoissa ei ole lainkaan vakituisia asukkaita, vaan ne ovat puhtaasti majoituskäytössä.

– Turistit ovat lomalla ja kulkevat keskellä yötäkin palatessaan esimerkiksi revontuliretkiltä, kuvailee taloyhtiöverkoston jäsen Päivi Salminen Rovaniemeltä.

Satunnaisten häiriöiden lisäksi huoneistojen lyhytvuokraus aiheuttaa taloyhtiöille kohonneita siivous-, jäte- ja korjauskustannuksia. 

– Suomalaiset toimintamallit ja tavat eivät ole turisteille tuttuja ja kaikenlaista sattuu, sanoo Salminen.

– Häiriöt eivät silti ole varsinainen syy kieltää vuokraamista, mutta se on, että kyse on selkeästi majoitustoiminnasta.

rovaniemi, talvi

Rovaniemi kiinnostaa talven ihmemaata etsiviä turisteja. Kaupungin suosio on niin korkea, että majoituskapasiteetti ei riitä.

Lainsäädäntö ei tunnista lyhytvuokrausta

Huoneistoissa asuminen ja majoittaminen ovat kaksi eri asiaa ja ne tunnistetaan lainsäädännössä. Sen sijaan lyhytvuokraus on ilmaisu, jota laki ei tunne.

Rovaniemen kaupunginlakimies Kirsi Alanne katsoo, ettei air b’n’b -tyyppiseen toiminnan vuoksi välttämättä tarvita uutta lainsäädäntöä, mutta termien selkiyttäminen olisi tervetullutta. Rovaniemellä asuntojen vuokraaminen muutamaksi päiväksi kerrallaan on paisunut voimakkaasti, mikä on polarisoinut tilannetta kaupungissa.

– Tämän kaupungin majoituskapasiteetti ei riitä koronan jälkeen nopeasti kasvaneen matkailun tarpeisiin ja tällä hetkellä ylivuoto menee asumiseen tarkoitetuille kiinteistöille, kuvailee tilannetta kaupunginlakimies Alanne. 

Majoittuminen ja asuminen on selkeästi erotettu toisistaan jo kaavamerkinnöissä, mutta silti majoittamista tapahtuu asumiseen varatuissa taloissa.

– Totta kai se aiheuttaa yhteentörmäyksiä, sanoo Alanne.

Toimenpidepyyntöjä sadoittain

Rovaniemi on laatinut ohjeet, kuinka vuokrata oma asunto turisteille. Ohjeistaminen ja neuvonta eivät ole tepsineet ja lyhytvuokraus kukoistaa. Tosin laki ei tunnista koko termiä, mutta se kuvaa hyvin toiminnan luonnetta.

Rovaniemen kaupungin rakennusvalvonta on saanut sadoittain toimenpidepyyntöjä lainvastaisen majoitustoiminnan lopettamiseksi jossakin tietyssä osoitteessa.

– Niitä selvitellään ja huoneistojen omistajilta kysytään toiminnan laadusta, kertoo Alanne.

Jos selvityksissä käy ilmi, että kysymys on luvattomasta majoittamisesta, huoneiston omistajalle lähetään kehotus lopettaa luvaton toiminta ja kehotusta vahvistetaan uhkasakolla. Yhtään uhkasakkoa ei ole vielä annettu Rovaniemellä.

– Olemme vasta menossa sitä kohti, sanoo Alanne.

Selvitysten ja uhkasakkojen tie on hidas prosessi. Kaupunki pyrkii kaavoittamisella ohjaamaan kaikkia toimintoja niin, että sekä kaupunkilaiset että turistit voisivat olla tyytyväisiä. 

– Meillä on kaavoitettuna 4 000 vuodepaikkaa, mutta hotellihankkeet eivät ole lähteneet liikkeelle, sanoo kaupunginlakimies Kirsi Alanne.

Hotellien lisärakentaminen ratkaisisi Rovaniemen ongelmat ainakin osin. 

Luvattoman majoittamisen haitat

Sijoitusasunnon kalustaminen ja vuokraaminen turisteille muutamaksi päiväksi kerrallaan on kannattavaa, koska kysyntä on kova ja vuorokausihinta sen mukainen. Tulo on selvästi korkeampi kuin tavanomainen vuokraaminen pysyvälle asukkaalle. Siksipä Rovaniemellä on jatkuva pula vuokra-asunnoista, mikä ei helpota ollenkaan pätevien työntekijöiden saamista kaupunkiin.

Samaan aikaan vakituisesti asuvat hakeutuvat keskustan ulkopuolelle, mikä johtaa siihen, että kaupungin palvelut ovat väärissä paikoissa. Koulut ja päiväkodit ovat eri alueilla kuin vakituinen asujaimisto. 

Majoittamisesta säädetään laissa selkeästi. Majoittajille asetetaan monia tiukkoja vaatimuksia. Sen sijaan airb’n’b-majoittaja välttyy näiltä velvoitteilta, koska laki ei tunnista kyseistä toimintaa. Taloyhtiöissä taas liikehuoneistoihin suhtaudutaan eri tavalla kuin asuinhuoneistoihin.

– Liikehuoneistoilta peritään korkeampaa vastiketta, mitä ei voida tehdä luvattomilta majoittajilta juuri siksi, että se on luvatonta. Näin talon vakituiset asukkaat rahoittavat osaltaan luvatonta liiketoimintaa, sanoo taloyhtiöverkoston Päivi Salminen.

Lue lisää aiheesta:

Kommentti: Monet Airbnb-asunnot näyttävät olevan luvattomia — laissa pitäisi määritellä tarkemmin, missä kulkee vuokraamisen ja majoittamisen raja

Tuoreimmat aiheesta

Turismi