Jo muutaman kilon lihominen lisää australialaistutkimuksen mukaan riskiä leikkausta vaativiin polviongelmiin.
Jo viiden kilon painonnousu lisää ihmisen todennäköisyyttä joutua polven tekonivelleikkaukseen. Naisilla muutaman kilon lihominen nosti polven nivelrikon hoitoon tarkoitetun kirurgisen toimenpiteen todennäköisyyttä 34 prosentilla ja miehillä 25 prosentilla.
The International Congress on Obesity -tapaamisessa esitellyt löydökset perustuvat kahteen tutkimukseen, joihin osallistui 264 000 henkilöä.
Lisäksi 23 aiemman polven nivelrikon ja painonnousun yhteyteen pureutuneen tutkimuksen analysointi paljasti, että lihomisen myötä polven kipuilu ja jäykkyys sekä potilaan toimintakyky ja elämänlaatu heikkenivät.
Tutkimuksesta uutisoi muiden muassa The Washington Post. Löydöksiä ei ole vielä julkaistu vertaisarvioidussa lehdessä.
Lue myös: Viisi yleistä mokaa, jotka estävät painon putoamisen
Lihavuus merkittävä polven nivelrikon riskitekijä
Nivelrikko on maailman yleisin nivelsairaus ja aikuisten tavallisin polvikipujen syy. Lihavuus on yksi sen merkittävimpiä riskitekijöitä yhdessä ikääntymisen kanssa, sillä liikakilot lisäävät polviin kohdistuvaa kuormitusta. Väestön lihominen sekä ikääntyminen uhkaavat tehdä vaivasta entistä tavallisemman.
Polven nivelrikossa nivelissä tapahtuu muutoksia, jotka vaurioittavat rustokudosta. Vaurioitunut rustokudos ei palaudu ennalleen, vaan vähitellen nivelrusto häviää luun pinnalta. Ruston alla oleva luu alkaa muotoutua uudelleen, minkä yhteydessä syntyy luupiikkejä.
Yleisin oire polven nivelrikosta on kipu, joka ilmaantuu taudin alkuvaiheessa kävellessä. Nivelrikon edetessä kipu voi muuttua jatkuvaksi ja vaivata myös öisin. Polven nivelrikkoon liittyvä jäykkyys saattaa alkaa haitata arkisista toimista selviytymistä.
Lue myös: Kuinka monta askelta päivässä pitää ottaa laihtuakseen? Asiantuntijat arvioivat
Ei parantavaa hoitoa
Nivelrikkoon ei ole olemassa parantavaa hoitoa. Mikäli potilaalla on ylipainoa, on laihduttaminen erittäin tärkeää, sillä se lievittää kuormituskipua, parantaa toimintakykyä ja vähentää jäljellä olevan nivelruston rappeutumista.
Jo 10 prosenttia pienempi kehonpaino edistää polven kuntoa, kertoo australialaistutkimuksesta uutisoiva Healthline. Esimerkiksi satakiloisilla tämä tarkoittaa kymmentä kiloa.
Ruokavaliomuutosten lisäksi painonhallintaa tukee liikunta. Liikunta on nivelrikkopotilaalle hyväksi siksikin, että sen on havaittu vähentävän kipua sekä parantavan toimintakykyä ja elämänlaatua. Hyviä lajeja ovat esimerkiksi uinti sekä pyöräily, joissa polviin ei kohdistu iskuja, kiertoliikkeitä tai muuta kuormitusta.
Mikäli itsehoito ei kohenna toimintakykyä, voidaan harkita tekonivelleikkausta. Kirurgiseen toimenpiteeseen liittyy kuitenkin komplikaatioriski, joiden vaaraa esimerkiksi ylipaino kasvattaa.
Lue myös: Kun Julia avasi Omakannan, tyytyväisyys hoidosta muuttui järkytykseksi: "Pääsi itku"
Lue myös: Osaisitko yhdistää? Neljä merkkiä heikosta keskivartalosta – voi tuntua jopa vessassa
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Voiko pillereitä syömällä laihtua? Painonhallintalääkäri kertoo, mikä vaikutus laihdutuslääkkeillä on painoon.
6:53
Lähteet: The Washington Post, WebMD, Healthline, Terveyskirjasto, Käypä hoito, Association Between Weight Gain and Knee Osteoarthritis: A Systematic Review and Meta-Analysis