Taloustaitojen heikentyminen on yksi varhaisimmista muistisairauden merkeistä, tuore yhdysvaltalaistutkimus esittää. Tulokset vahvistavat aiempia tutkimuksia, joissa on havaittu yhteys dementian ja raha-asioiden hoitamisen välillä.
Laskujen maksamatta jättäminen voi kertoa uhkaavasta muistisairaudesta jo kuusi vuotta ennen diagnoosia, kertoo JAMA Internal Medicine -tiedelehdessä julkaistu tutkimus. Laskujen unohtelu johti luottoluokituksen heikkenemiseen 2,5 vuotta ennen dementian toteamista.
Tutkimus perustuu yli 81 000 amerikkalaisen pankkitileistä kerättyyn tietoon 20 vuoden ajalta. Tutkimukseen valikoituneet henkilöt olivat yksineläjiä, jotka saivat valtion sosiaalivakuutusta.
Laskujen laiminlyönti sekä luottoluokituksen aleneminen olivat huomattavasti yleisempiä muistisairauteen myöhemmin sairastuneilla kuin terveillä henkilöillä.
LUE MYÖS: Muistisairaus voi näkyä käytöksessä jo ennen unohtelua – tässä hälytysmerkit
Talousongelmat yleinen dementian varhaisoire – koulutuksella vaikutusta
Tulosten perusteella dementia vaikuttaa 5–20 prosenttiin maksamatta jääneistä laskuista ihmisillä, joille lopulta kehittyy muistisairaus.
– Se on järkyttävän yleistä, tutkimusta kirjoittanut Lauren Hersch Nicholas luonnehtii CNN-uutiskanavalle.
On mahdollista, että talousongelmat ovat muistisairauden alkuvaiheessa havaittuakin yleisempiä, sillä jotkut vanhukset saavat raha-asioihinsa apua lapsiltaan, kumppaniltaan, sukulaisiltaan tai läheisiltään.
Tutkimuksessa havaittiin, että alemman koulutuksen saaneilla osallistujilla laskujen unohtelu ilmeni aiemmin kuin korkeasti koulutetuilla. Vähän koulutetut laiminlöivät raha-asioitaan jopa seitsemän vuotta ennen dementiadiagnoosia, kun korkeammin koulutetuilla talousoireilu alkoi vasta 2,5 vuotta ennen muistisairauden toteamista.
Mahdollinen selitys ilmiölle on, että heikommin koulutetut eivät hakeudu lääkäriin tai saa hoitoa yhtä nopeasti korkeasti koulutetut. Korkean koulutuksen on huomattu myös suojaavan aivoja muistisairaudelta.
LUE MYÖS: 10 tapaa ehkäistä Alzheimerin tautia – asiantuntijoiden vinkit
Tukea aiemmille tutkimuksille
Jo pitkään on tiedetty, että talousvaikeudet voivat olla varhainen oire muistisairaudesta.
Vuonna 2009 ilmestyneessä tutkimuksessa havaittiin, että muistiongelmaisen kyky hahmottaa raha-asioitaan heikkenee dementiadiagnoosia edeltävän vuoden aikana. Vuonna 2014 julkaistussa tutkimuksessa puolestaan huomattiin, että ihmiset, joiden aivoissa oli muistisairauteen viittaavia plakkikertymiä, pärjäsivät heikommin arkisissa taloustehtävissä.
Nyt ilmestynyt tutkimus tuo laajuutensa vuoksi toivottua ”kovaa dataa” yhteyden tueksi.
Pidä silmällä läheisen raha-asioita
Tutkijat toivovat, että läheiset pitäisivät silmässä iäkkäiden raha-asioita ja auttaisivat taloudellisista ongelmista kärsivää hakeutumaan tutkimuksiin ennen kuin on liian myöhäistä. Vaikka muistisairauksiin ei ole tällä hetkellä parantavaa hoitoa niiden etenemistä voidaan hieman hidastaa lääkityksellä.
Lisäksi varhainen puuttuminen vaikeuksiin auttaa ehkäisemään syvempiä talousongelmia.
Suomessa arvioidaan olevan lähes 400 000 henkilöä, joiden tiedonkäsittely on heikentynyt. Vuosittain noin 14 500 suomalaista sairastuu muistisairauteen, mutta merkittävä osa niistä jää diagnosoimatta.
LUE MYÖS: Kaksi merkkiä, jotka kielivät dementian vaarasta – suurin riski, jos molemmat osuvat kohdalle
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: JAMA Internal Medicine, CNN, The Washington Post, Käypä hoito