Työttömyyden uhka varjostaa kuluttajien talousnäkymiä

AOP Kolmen sepän patsas
Spondan liiketaloa purettiin Helsingin keskustassa maaliskuussa.KIMMO BRANDT / All Over Press
Julkaistu 27.05.2024 08:22(Päivitetty 27.05.2024 08:47)

MTV UUTISET – STT

Suomalaisten kuluttajien luottamus vahvistui toukokuussa hiukan verrattuna huhtikuun ja maaliskuun lukuihin, mutta jäi edelleen hyvin alhaiseksi, kertoo Tilastokeskus.

Luottamusluku oli toukokuussa –10,3, kun se vuosi sitten oli –8,8. Pitkän ajan keskiarvo on –2,5.

Odotus yleisestä työttömyyskehityksestä oli ankea, ja työttömyyden uhka koettiin omalla kohdalla yhä suuremmaksi. 60 prosenttia vastaajista arvioi, että työttömyys lisääntyy tulevan vuoden aikana.

Arvio oman talouden nykytilasta ja odotus sen kehityksestä tulevan vuoden aikana jäivät hyvin heikolle tasolle. Myös odotus Suomen taloudesta oli synkähkö.

Ajankohtaa pidettiin edelleen hyvin epäedullisena kestotavaroiden ostamiselle. Auton tai asunnon ostamisaikeita oli niukasti.

Joka kolmas kuluttaja arvioi toukokuussa, että heidän oman taloutensa tila oli heikompi kuin vuotta aiemmin. Yli 70 prosenttia arvioi, että Suomen taloustilanne on huonompi kuin vuotta aiemmin. Liki 40 prosenttia ennakoi, että maan taloustilanne heikkenee seuraavan vuoden aikana, kun taas reilut 20 prosenttia luotti sen vahvistumiseen.

Tilastokeskuksen luottamustutkimukseen vastasi toukokuun alkupuolella reilut 1 150 Suomessa asuvaa ihmistä.

Kuntarahoituksen pääekonomisti Timo Vesala totesi viestipalvelu X:ssä, että vaikka alkuvuoden alustavat bkt-luvut olivat yllättävän hyvät, ei Suomen talouden suunta ole vielä muuttunut.

– Aito suhdannekäänne vaatii vielä talousluottamuksen vahvistumista. Se on kuluttajilla yhä kovin ohkaista. Korkorasitus hieman hellittää mutta työttömyyden uhka noussut. Parempaan suuntaan mennään aika verkkaisesti, Vesala kirjoitti.

Säästöpankkiryhmän ekonomisti Henna Mikkonen piti X:ssä kuluttajien luottamuksen pientä vahvistumista kuitenkin hyvänä merkkinä.

– Taso ei ole häävi, mutta jokohan tästä alkaisi vähän pysyvämpi nousu?

Elinkeinoelämässä EU:n heikoimpia lukuja

Elinkeinoelämän luottamusluvut jäivät myös kehnoiksi. EK:n luottamusindikaattorin mukaan luottamus vahvistui teollisuudessa, mutta heikkeni rakentamisessa, palvelualoilla ja kaupassa.

– Yritysten luottamuksen nousu antaa yhä odottaa itseään. Päätoimialoista ainoastaan teollisuudessa luottamus kääntyi nousuun edelliskuukaudesta. Rakentaminen jatkoi painumistaan entistä syvemmälle. Nyt myös palvelualat ja kauppa taipuivat selvemmin alaspäin. Tulokset vahvistavat yritysten vaikeaa alkuvuotta, summasi EK:n johtaja Sami Pakarinen tiedotteessa.

Pakarisen mukaan Suomen talouden luottamus on jäänyt muista EU-maista pahasti jälkeen. Esimerkiksi länsinaapurissa suunta on ollut alkuvuonna aivan toinen.

– Kaikilla päätoimialoilla yritysten luottamus on kolmen heikoimman maan joukossa. Alkuvuoden aikana olemme nähneet, että Ruotsissa luottamus sekä yritysjohtajien että kuluttajien keskuudessa on vahvistunut koko kuluvan vuoden. Suomen pitäisi päästä tähän imuun kiinni pikimmiten, Pakarinen sanoi.

Rakentamisessa luottamusta kuvaava saldoluku laski arvoon –38 heikentyen yhdellä pisteellä huhtikuusta. Lukema oli koko EU:n heikoin. Pitkän aikavälin keskiarvo rakentamisessa on –8.

Lue myös: Työttömien määrä kasvoi

Monet kevytyrittäjistä haavoittuvassa asemassa työelämässä – määrä kolminkertaistunut nopeasti

Suomalaisten ahdinko lisääntyy: Apua hakevia asuntovelallisia on entistä enemmän

Tuoreimmat aiheesta

Työllisyys