Ulkomaisten marjanpoimijoiden ja paikallisten suomalaisten suhteet ovat parantuneet sen jälkeen, kun poimintayhtiöt ovat tehneet sopimuksen suojaetäisyyksistä.
– Alun perin sopimus tehtiin Lappia koskien ja kyse oli kahden kilometrin etäisyydestä kyliin ja asutukseen. Nyt olemme toteuttaneet parin kilometrin rajaa muuallakin, kertoo marjakoordinaattori Ismo Pasanen Polarica Oy:sta Rovaniemeltä.
Viimeiset pari viikkoa Polarican noin 700 poimijaa ovat liikkuneet Pohjanmaalla. Thaimaalaisilla poimijoilla on oranssit paidat ja takit, joissa on yrityksen logo ja puhelinnumero, joka vastaa aina. Lisäksi autoissa on yrityksen logo ja puhelinnumero.
– Viimeiseen kahdeksaan päivään täältä Pohjanmaalta ei ole tullut yhtään puhelua, kiittelee Pasanen.
Hänen mukaansa poimijoiden merkitseminen on vähentänyt ongelmia huomattavasti. Myös tarkka ohjeistus suojaetäisyyksistä, siisteydestä ja ruokailusta metsässä on vähentänyt soittoja.
– Esimerkiksi poimijat eivät enää tee avotulia, vaan he lämmittävät valmiin ruuan kaasukeittimillä. Suojaetäisyyksistä olemme tiedottaneet tarkasti ja viimeisenä neuvona antaneet sen, että jos talojen kattoja alkaa näkyä, pitää kääntyä pois.
Poimintayrityksen logot ja puhelinnumerot vähentävät ristiriitoja metsissä.
Takuupalkka toimii
Viime vuosina poimijoiden asiaa on ruodittu parissakin ministeriöissä. Niin työ- ja elinkeinoministeriö kuin ulkomonisteriökin ovat ruuvanneet sopimuksia marjayhtiöiden kanssa ja päässeet yhteisymmärrykseen monista asioista.
– Esimerkiksi telttamajoituksia me emme käytä enää ollenkaan, kertoo Polarican Pasanen.
Majoituksen lisäksi kunnon välineet, selvä organisaatio ja omalla kielellä tehdyt ohjeistukset leiripaikalla ovat tuottaneet tulosta. Poimijoille tärkeintä on ansio, joka sekin on selkiytetty.
– Poimijalle on jäätävä käteen vähintään 30 euroa päivässä, kun kulut vähennetään. Sanotaan että kuudenkymmenen kilon päiväsaaliilla poimijat ovat erittäin tyytyväisiä.
Tänä vuonna poimijat tulevat Suomeen pääosin Ukrainasta ja Thaimaasta. He poimivat hillaa, mustikkaa ja puolukkaa. Parhaimmillaan saalista kertyy sata kiloa päivässä, joka tuo thaimaalaiselle maanviljelijälle reilun elintason kotimaassaan.
– Olen hyvin tyytyväinen tähän saaliiseen, tämä oli hyvä päivä! kuvailee Surin Torbun, joka keräsi Evijärvellä tyypillisen 70 kilon mustikkasaaliin päivässä.
Hänen mielestään marjanpoiminta Suomessa on hyvä ja kohtuullisen mukava tapa tehdä rahaa. Pitkät päivät eivät haittaa maatyöläistä, joka on tottunut raskaaseen työhön kotimaassaan.
– Olen nyt ensimmäistä kertaa täällä, mutta tulen varmasti uudelleen, arvioi Surin Torbun.
Paikalliset tottuneet
Evijärvellä thaimaalaiset poimijat ovat majoittuneet leirintäalueen mökkeihin. Oma kokki valmistaa ruuat sillä aikaa kun muut ovat metsässä. Liikkeelle lähdetään varhain, sen ovat alueen karavaanarit panneet merkille.
– He lähtevät neljän maissa aamulla ja tulevat illalla seitsemän-kahdeksan aikaan, joskus vasta kymmeneltä, kertoo Jouko Kantola.
Hän ei ymmärrä sitä, että joku voi pitää ulkomaisten poimijoiden tuloa Suomeen huonona asiana.
– Se on sitä suomalaista kateellisuutta. Ei itse viitsitä poimia, mutta ei saisi muutkaan poimia – vaikea ymmärtää, tuhahtaa Kantola.
Myös Auli Kupila Evijärven keskustasta toivottaa poimijat tervetulleeksi.
– Olenkin kuullut että he ovat marjastaneet sulassa sovussa paikallisten kanssa. On hyvä, että joku poimii marjat, kun me vanhemmat emme enää jaksa eikä nuorempi polvi ole innostunut, sanoo Kupila.
Polaricassa on huomattu, että myönteinen kehitys on tapahtunut viime vuosina.
– Paikalliset ihmiset ovat oppineet ymmärtämään eri lailla tätä meidän toimintaa. Että teollisuuskin tarvitsee omat marjansa ja jonkun ne täytyy poimia.