Kun saat tarpeeksi unta, onnistut pudottamaan painoa. Uuden tutkimuksen mukaan riittävä uni pitäisi ottaa osaksi liikalihavuuden hoito-ohjelmaa.
Uusi tutkimus vahvistaa, että riittävä uni auttaa pudottamaan painoa. ScienceDaily -verkkosivusto julkaisi tuoreen tutkimuksen, joka määrittelee riittämättömän unen osasyyksi liikalihavuudessa.
Canadian Medical Association Journal -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan riittävä uni, terveellinen ruokavalio ja kuntoilu ovat oleelliset osat painonpudostusta – ja mikä tärkeintä, ne pitäisi lisätä osaksi liikalihavuuden hoito-ohjelmaa.
– Painonpudotuksen salaisuus ei välttämättä ole yksinkertaisesti "syö vähemmän, liiku enemmän ja nuku paremmin". Tulosten mukaan nukkumistapojen vaikutusta ei kuitenkaan saa aliarvioida tärkeänä osana painonhallintaa ja liikalihavuuden hoitoa, sanoo tohtori Jean-Phillippe Chaput.
Chaputin mukaan nukkumista tulisi suositella osana terveellistä elämäntyyliä, sillä unen puute säätelee ruokahaluamme vaikuttamalla ruokahalua hillitseviin hormoneihin. Tutkimusten mukaan aikuinen tarvitsee noin 7-8 tuntia unta yössä.
Tutkijoiden mukaan unen määrän ja laadun avulla voitiin ennustaa laihdutusohjelmaan osallistuneiden henkilöiden kilojen kariseminen. The Canadian Obesity Network onkin lisännyt riittävän unen mukaan uusiin liikalihavuuden hoito-ohjeisiinsa.
Tutkimus: Pitkään nukkuminen on epäterveellistä
Tutkimus: Nukkuminen vahvistaa muistoja
Näin uni vaikuttaa seksuaalisuuteemme
Voiko uni paljastaa vauvan sukupuolen? Äidit kertovat!
Eroottinen uni voi hämmentää – lue suomalaisten hauskat tarinat!
AVA
Kuva: Shutterstock
Lähde: ScienceDaily