Urheilija aloitti lajinsa 25-vuotiaana – pikakelaus nykyhetkeen: "Vau, hitto minä menen olympialaisiin!"

40.2.14468761
Patricia Strenius sijoittui huhtikuussa Moskovan EM-kisoissa 76-kiloisten sarjassa viidenneksi.STELLA Pictures / ddp
Julkaistu 16.07.2021 10:19
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Patricia Strenius on ollut painonnostaja vasta 25-vuotiaasta alkaen, mutta nyt ruotsalainen kilpailee 31-vuotiaana Tokion olympialaisissa.

Täysin pystymetsästä Strenius ei tempauksesta ja työnnöstä koostuvan painonnoston pariin tullut. Yleisurheilun alle 20-vuotiaana lopettanut ruotsalainen aloitti crossfitin vuonna 2012 ja oli jo kyseisessä lajissa Euroopan kärkikymmenikköä. Rautojen nostaminen oli tullut tutuksi.

– Viimeinen kansainvälinen kilpailuni crossfitissä oli vuonna 2015. Siitä lähtien olen tehnyt vain painonnostoa. Tärkeä juttu crossfit-taustassa on, että olen vahva joka liikkeessä. Minulla on vahvat jalat, ja olen räjähtävä, Strenius sanoi Inside the Games -sivuston mukaan vuonna 2018.

Streniuksella on nyt painonnostajana hallussaan useita Ruotsin ennätyksiä. Kolme vuotta sitten hänestä tuli ensimmäinen ruotsalainen painonnoston Euroopan mestari 69 vuoteen, kun hän juhli kultaa 69-kiloisten sarjassa. Seuraavana vuonna, 2019, Strenius saavutti puolestaan EM-pronssia 76-kiloisten sarjassa, jossa hän nykyään kilpailee.

Ja nyt Strenius on kilpailemassa ensimmäistä kertaa olympialaisissa.

– Se on tuntunut itsestäänselvältä, mutta samaan aikaan olen ollut, että vau, hitto minä menen olympialaisiin, hän kuvaili SVT:lle.

LUE MYÖS: Saksalaiset olympiaurheilijat räväyttivät – tähdet kertovat, miksi poseeraavat rinnat paljaana Playboyssa

Tokion olympialaiset alkavat ensi viikolla, kun taas edelliset kesäolympialaiset järjestettiin viisi vuotta sitten Rio de Janeirossa. Streniukselta udeltiin, ajatteliko hän tuolloin, että hän olisi seuraavalla kerralla mukana.

– Kyllä, niin tein. Sen jälkeen istuimme alas ja teimme suunnitelman eteenpäin vuoteen 2020. Piti päättää aika nopeasti, koska olympiakarsinnat alkoivat jo 2018.

Tulosta on tullut komealla tavalla. Strenius on Tokioon lähtiessään rankattu painoluokassaan 76-kiloisissa kahdeksanneksi. Hänen yhteistulosennätyksellään, 242 kilolla, olisi sijoituttu Rion olympialaisissa kuudenneksi.

"Olen vain tykännyt treenata"

Patricia Strenius ei ole perheensä ensimmäinen olympiaedustaja. Hänen isoveljensä, pikajuoksija Patrik Strenius kilpaili jo Atlantan olympialaisissa 1996. 

Patrician mukaan hänen olympiaunelmansa ei syttynyt silti vielä tuolloin.

– Minulla ei koskaan ollut suuria päämääriä. Aloin opiskella, ja ajattelin, että eläisin normaalia elämää. Ei ollut suuria ajatuksia. Olen vain aina tykännyt treenata.

40.2.14468753

Patricia Strenius nähdään pian Tokion olympialavalla.

Tuoreimmat aiheesta

Tokio 2020