Miekkailija Nada Hafezilla oli kaksinkertainen syy juhlaan maanantaina Pariisissa. Egypiläinen otti ensimmäisen voittonsa olympianäyttämöllä, minkä jälkeen hän paljasti olevansa seitsemännellä kuulla raskaana.
Kolmansissa olympialaisissaan kilpaileva Hafez voitti maailmanlistalla kymmenenneksi rankatun yhdysvaltalaisen Elizabeth Tartakovskyn pistein 15-13 ja eteni 16 parhaan joukkoon. Egyptiläinen kuitenkin hävisi seuraavalla kierroksella Etelä-Korean Jeon Hayoungille, mikä tiesi olympiaurakan päättymistä.
Tappiostaan huolimatta Hafez sanoi olevansa ylpeä suorituksestaan, mutta myös siitä, että kilpaili ollessaan raskaana.
– Näytti siltä, että korokkeella oli kaksi urheilijaa, mutta meitä oli itse asiassa kolme. Minä ja kilpailijani sekä vielä syntymätön pieni vauvamme, Hafez kertoi Instagramissa.
– Kirjoitan tämän sanoakseni, että olen äärettömän ylpeä päästyäni 16 parhaan joukkoon ... Nämä olympialaiset olivat erityiset. Olen kolminkertainen olympiaurheilija, mutta tällä kertaa mukanani oli pieni olympiaurheilija.
Aiemmin Rio de Janeirossa vuonna 2016 ja Tokiossa vuonna 2021 kilpaillu Hafez sanoi paljastavansa uutisensa osoittaakseen egyptiläisten naisten voimakkuuden ja periksiantamattomuuden.
– Raskauden aikainen vuoristorata on itsessään kovaa, mutta kun pitää taistella säilyttääkseen tasapainon elämän ja urheilun välillä, se on vähintäänkin raskasta, mutta myös sen arvoista.
Uusimmat
-
19:01
Kohun keskellä oleva koiranruokayhtiö sai keväällä harvinaisen seuraamusmaksun Ruokavirastolta
-
18:49
Suomalainen konkarivahti solmi NHL-sopimuksen
-
18:34
MTV Pennsylvaniassa: "Harrisin ehdokkuus muutti kaiken!"
-
18:25
Aiempien kausien Ensitreffit alttarilla -osallistujat arvioivat podcastissa, kuinka nopeasti ohjelman parien kannattaisi harrastaa seksiä
-
18:14
Pekka Poudan sääkartta muuttui syvän siniseksi: "Mennään selvästi synkempään suuntaan"
-
17:58
Hizbollahin johtaja Libanonin räjähdyksistä: Tämä on sodanjulistus
-
17:37
Wall Street avautui reippaaseen nousuun korkopäätöksen siivittämänä
-
17:32
Unkarille rajua ryöpytystä venäläisten viisumeista: Vakava turvallisuusuhka Euroopalle
-
17:28
Suosikkikasvista saa nyt halvalla – kuuluvatko porkkanat kotona huoneenlämpöön vai jääkaappiin?
-
17:10
Nyt puhuu poliisi: Tällaisia seksuaalirikoksia taksikuskit tekevät päihtyneille uhreille
-
17:01
Linnea Leinon ja Anssi Heikkilän tanssiesityksen uskalias päätös häkellytti TTK:ssa: "Minulla on kova luotto"
-
17:00
SM-liigassa hämmentävän alhaisia yleisömääriä – Karri Kivi kummastelee sarjan ratkaisua
-
16:53
Järjestön mukaan Temun tuotannossa aihetta epäillä ihmisoikeusrikkomuksia
-
16:51
Kuka kustantaa raakkujen ja muiden uhanalaisten lajien suojelun? "Metsänomistaja maksaa"
-
16:26
Suomessa rikottiin vuosikymmenten lämpöennätys
-
16:20
Vihdissä kadonnut mies on löytynyt
-
16:01
Huomaatko arjessasi kissavideon mentävän aukon? Aivotutkija kertoo, miksi se on huolestuttavaa
-
15:51
Mies yritti ampua poliisit Espoossa – pakeni kiinniottoa
-
15:45
Ensitreffit-Anna esittelee häihin tekemänsä nimikirjainkorun puolisolleen Haille
-
15:35
Metsästäjän haulikko laukesi koiran hypättyä ja nainen kuoli – tällaisen tuomion metsästäjä sai
-
Lataa lisää