USA:n vaalitulos voi aloittaa kansainvälisen kauppasodan: "Vaikuttaisi erittäin negatiivisesti myös Suomeen"

9:53img
Asiantuntijoiden mukaan Donald Trumpin uudelleenvalinta Yhdysvaltain presidentiksi voisi johtaa tuhoisaan kansainväliseen kauppasotaan.
Julkaistu 21.10.2024 10:38

Heli Sivunen

heli.sivunen@mtv.fi

Reilun kahden viikon kuluttua selviää, kuka valitaan Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi, republikaanien Donald Trump vai demokraattien Kamala Harris. Valinnalla on vaikutus myös maailmantalouteen.

Donald Trump on suunnitellut kymmenen prosentin tuontitulleja ulkomaisille tuotteille – kiinalaisten tuotteiden osalta on puhuttu jopa 60 prosentista.

Helsingin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian professori Jari Eloranta sanoo, että tämä voisi aloittaa kansainvälisen kauppasodan.

Lue myös: Kamala Harris täyttää tänään 60 vuotta – ikäkortti heiluu yhä useammin

– Silloin puhutaan maailmankaupan isosta laskusta, joka luultavasti johtaa taantumiin eri maanosissa riippuen siitä, kuinka riippuvaisia ollaan Yhdysvaltojen taloudesta.

– Covidista toipuessa Yhdysvaltojen talous on kuitenkin ollut jonkinlainen veturi, se on vienyt maailmantaloutta eteenpäin, tietysti Kiinan ja muiden maidenkin osalta, Eloranta sanoo.

– Mutta ehkä sanoisin, että tämmöinen tuontitullien laittaminen toteen vaikuttaisi erittäin negatiivisesti myös Suomen talouteen.

Lue lisää: Donald Trump on matkalla McDonaldsiin

Vaikutus suomalaisiin yrityksiin

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtaja Timo Vuori sanoo, että liiton tuoreimman vientibarometrin mukaan yritykset odottavat, että juuri USA:n markkinoilta saataisiin lisää kasvua Suomeen. 

– Ja jos esimerkiksi 10 prosentin tullimaksut tulisivat suomalaiselle viennille, niin väistämättä se heikentäisi meidän hintakilpailukykyämme USA:n markkinoille ja pärjäämistämme siellä.

Erot ehdokkaiden välillä

– Trump lupaa aina isoa. Ja se iso on kaikkien aikojen isoin veroalennus. Ja tottakai jos USA:n talouteen tulee dynamiikkaa ja kasvua, se vaikuttaa maailmantalouteen ja Suomeen, Vuori sanoo.

– Harris taas lupaa apua keskiluokalle ja köyhille. Ja sitten on valmis toisaalta korottamaan verotusta ja kiristämään sääntelyä, minkä talousvaikutukset voivat olla tietyllä tavalla negatiivisia.

– Mutta ennakoitavuus liittyy enemmänkin Harrisin politiikkaan. Se on todennäköisesti jonkinlainen jatke siitä, mitä Biden on tehnyt, joillain omilla mausteilla.

– Mutta Trump, ensimmäinen kausi tiedetään, ja tämä toinen kausi saattaa olla vieläkin yllättävämpi. Koska tarinan mukaan hänellä välttämättä ei ole niitä viisaita miehiä ja naisia kuiskaamassa, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei kannata tehdä, Vuori sanoo.

Miten Yhdysvaltojen vaalitulos vaikuttaa maailmantalouteen, kansainvälisiin konflikteihin ja Suomeen? 

Tule seuraamaan keskustelua Tiedekulmaan tiistaina 22. lokakuuta kello 17–18.30 paikan päälle tai striimin välityksellä. Lue lisää täältä.

Lue lisäksi: MTV Las Vegasissa: Tilanne Trumpin ja Harrisin välillä historiallisen tiukka – kasinoiden valojen takana nevadalaisia huolettaa arkiset asiat

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvaltain vaalit 2024