Torissa voi nyt tunnistautua pankkitunnuksilla.
Tori.fi on ottanut käyttöön vahvan tunnistautumisen. Palveluun rekisteröitynyt käyttäjä voi tunnistautua pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Vahvan tunnistautumisen periaatteena on, että käyttäjän identiteetti on taattu tunnistautumisen yhteydessä.
Kun käyttäjä on kirjautunut Torissa käyttäjätililleen, löytyy tunnistautuminen Oma tili -kohdan alta. Tarkemmat ohjeet tunnistautumiseen on annettu Torin sivuilla.
Tunnistautuneet käyttäjät erottaa myynti-ilmoituksia selatessa myyjän nimimerkin alla olevasta Tunnistettu henkilö -merkistä.
Lue myös: Katala kuvio yleistyy nettikirppareilla: Myyjät menettäneet jopa nelinumeroisia summia – poliisi kertoo, milloin hälytyskellojen pitäisi soida
Torin liiketoimintajohtaja Jenni Tuomisto kertoo MTV Uutisille, että Tori pyrkii tekemään käytetyn tavaran ostamisesta yhtä turvallista kuin uudenkin.
– Vahva tunnistautuminen on jatkoa aikaisemmin tehdyille toimenpiteille, jossa Toriin tuotiin monivaiheinen tunnistautuminen sekä ilmoituksista poistettiin puhelinnumerot, Tuomisto sanoo.
Vaikka tunnistettukin myyjä voi toimia epärehellisesti, uskoo Tuomisto, että pankkitunnuksillaan tunnistautuneella myyjällä on todennäköisemmin puhtaat jauhot pussissa.
– Valtaosa torikaupoista sujuu mallikkaasti, mutta mukaan mahtuu myös tapauksia, jossa on yritetty tavoitella omaa etua kauppakumppanin kustannuksella. Vahva tunnistautuminen nostaa vilpillisen toiminnan kynnystä ja auttaa sen torjunnassa, Tuomisto sanoo.
Aiheesta uutisoi aiemmin Ilta-Sanomat.
Lue myös: Huijatuksi tullut ostaja viritti kekseliään ansan – poliisi varoittaa myyntipalstoilla kaupattavista kännyköistä
Lähde: Tori