Uusien autojen keskihinta räjähti – yksi oleellinen seikka on vaikuttanut

Asiantuntijat ruotivat Huomenta Suomessa autokaupan tilannetta.

Tammi–heinäkuussa Suomessa on rekisteröity noin 44 000 uutta henkilöautoa. Lukema voi kuulostaa isolta, mutta se on noin 17 prosenttia viime vuoden vastaavaa aikaa pienempi.

Käytettyjen autojen kauppa on puolestaan kasvussa viime vuoteen verrattuna.

– Pidemmällä perspektiivillä se kolkuttelee siinä 600 000:n käytetyn auton kaupan rajaa, joka on aika sellainen normaali ollut viime vuosikymmenelläkin, kertoi Autotuojat ja teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio Huomenta Suomessa perjantaina.

– Siitä hiukan reilu puolet ovat autoliikkeiden kauppoja ja vajaa puolet ovat yksityisten välisiä kauppoja.

Kallio arvioi taantuman osaltaan vaikuttaneen siihen, että autokauppa painottuu nyt käytettyihin autoihin. 

Uusien hinnat nousseet

Käytetyn, autokaupasta ostetun auton keskihinta on tällä hetkellä 22 000 euroa. Uusien autojen keskihinta oli viime vuonna noin 48 000 euroa. Uusien autojen keskihinta on siis noussut hurjasti, sillä vuosikymmenen alussa uuden auton keskihinta oli noin 35 000 euroa.

Tilanteeseen on vaikuttanut voimakkaasti autojen sähköistyminen.

– Varsinkin viime vuonna komponenttipulan vuoksi tuli oikeastaan kahden vuoden asiakastilaukset yhden vuoden aikana rekisteröinneiksi. Se tarkoitti sitä, että uusia sähköautoja tuli aika paljon kilpiin ja se nosti uusien autojen keskihintaa aika roimasti viime vuonna, Kallio sanoo.

Kallio uskoo uusien autojen keskihinnan laskevan hieman tänä vuonna, koska sähköautoja ei rekisteröidä niin suurta määrää.

Sähköistyminen näkyy myös käytettyjen autojen kaupassa. Noin joka kymmenes käytetty auto, joka ostetaan, on joko ladattava hybridi tai täyssähköauto.

– Se on paljon hitaampaa, koska se oikeastaan heijastaa koko Suomen autokantaa, eli valtaosa käytetyistä autoista on joko bensa- tai dieselautoja, kertoo Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tero Lausala.

Katso yllä olevalta videolta keskustelu kokonaan. Asiantuntijat kommentoivat siinä myös sähköautojen hintakehitystä.

Lue myös:

    Uusimmat