Kuten aina, tämäkin vuodenvaihde tuo jälleen muutoksia kansalaisten elämään. MTV Uutiset listasi vuoden vaihteessa tapahtuvia muutoksia.
Palkansaajien veroprosenttien arvioidaan nousevan ensi vuonna hieman. Näissä Veronmaksajain keskusliiton laskelmissa on huomioitu se, että palkat nousevat keskimäärin yli kaksi prosenttia.
Vaikka veroja maksaa hieman enemmän, myös käteen jää enemmän euroja.
Eläkkeensaajien verotus ei juurikaan muutu.
Vuodesta 2011 alkanut asuntolainan korkovähennyksen asteittainen poistaminen jatkuu. Koroista voi vähentää ensi vuonna enää kymmenyksen.
Öljylämmittäjälle noin 74 euron lisälasku
Asumisessa lämmityksen hinta nousee, jos se tehdään polttoaineella. Öljylämmitteisessä omakotitalossa lisämaksu on noin 74 euroa vuodessa, kaukolämmitteisessä puolet tästä.
Uusiin taloihin asennetaan tästä lähtien huoneistokohtaiset vedenkulutusmittarit, joiden perusteella laskutus tehdään.
Yli kymmenen vuotta vanhan auton romutuksesta voi ensi vuonna saada palkkiota tuhannesta kahteentuhanteen euroa.
Alkoholivero nousee, mutta miedoissa juomissa se näkyy vain vähän
Alkoholivero nousee jälleen. Mietojen juomien hinnassa tämä näkyy hyvin vähän – viineissä ja väkevissä juomissa vaikutus on kymmeniä senttejä pullolta. Tupakkaveron korotus nostaa askin hintaa melkein puoli euroa.
Vanhusten ympärivuorokautisen hoidon hoitajamitoitus nousee 0,55:een yhtä hoidettavaa kohden. Suomen vastaanottamien kiintiöpakolaisten määrä nousee 850 henkilöstä 1 050:een. Vuoden vaihteessa puretaan myös monet työelämään koronan takia tehdyt muutokset.
Katso videolta lisää muista muutoksista!