Vähävaraisuus altistaa koulukiusaamiselle: "Jostainhan nämä arvot opitaan"

7:14img
Julkaistu 21.08.2018 11:27
Toimittajan kuva

Outi Jaatinen

outi.jaatinen@mtv.fi

Huomenta Suomen haastattelussa keskusteltiin tiistaiaamuna koulukiusaamisesta. Tuoreen Lapsen Ääni 2018 -kyselyn mukaan 68 prosenttia kiusatuksi tulleista lapsista koki kiusaamisen johtuvan vähävaraisuudesta.

Asiantuntijoiden mukaan opettajien voi olla vaikea puuttua kiusaamiseen, mutta miten tilannetta voitaisiin oikeasti parantaa? Katso koko haastattelu videolta.

Koulukiusaaminen voi jättää ihmisen syvät arvet, jotka tuntuvat vielä vuosienkin päästä. Kiusaamisen syistä ja sen lopettamisesta Huomenta Suomessa olivat keskustelemassa Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta sekä perheohjaaja Jouko Kiesiläinen.

Vähävaraisuus altistaa kiusaamiselle

Markkulan mukaan Pelastakaa Lapset ry oli juuri tehnyt Lapsen Ääni 2018 -kyselyn, johon oli vastannut 1 700 lasta ja nuorta. 

Kyselyssä kävi ilmi, että 68 prosenttia kiusatuiksi tulleista lapsista ja nuorista koki kiusaamisen johtuvan vähävaraisuudesta.

22 prosenttia kyselyyn vastanneista puolestaan kertoi tuntevansa jonkun, jota oli kiusattu vähävaraisuuden vuoksi.

Syyt yhteiskunnassa

Markkula näkee syyn tähän olevan yhteiskunnassamme. Nykyisin kaikilla tulee olla tietynlainen kännykkä ja matkoillakin pitäisi käydä.

LUE MYÖS: Opettaja näkee Suomen karun todellisuuden: "Ekaluokkalaiset voivat sanoa, ettei heillä ole rahaa ruokaan"

Markkulan mukaan aikuiset voivat downshiftata ja käydä kirpputoreilla, mutta lapsi haluaa kuulua saman porukkaan muiden kanssa.

– Jos lapsi ei ikinä pääse osallistumaan keskusteluun siitä, missä oltiin hiihtolomalla, niin se osattomuuden tunne tulee tosi kovaksi.

Näin ollen löytyy helposti heitä, jotka rupeavat kiusaamaan lasta siksi, että hänellä ei ole samoja asioita kuin muilla. Kiusattu voidaan sulkea ulkopuolelle.

Aikuisilla peiliin katsomisen paikka

Kiesiläisen mukaan kiusaajat löytävät aina jostain syyn kiusata toista, mutta se ei yksin selitä varattomuudesta johtuvaa kiusaamista.

– Mitä se kertoo meistä aikuisista, sillä jostainhan nämä arvot opitaan, Kiesiläinen toteaa.

Markkula on samaa mieltä. Hänen mielestään lapselle syntyy valtaisa huonommuuden tunne esimerkiksi siitä, jos oletetaan, että kaikilla on älypuhelin, jota käytetään tunnilla. Peruskoulun pitäisi kuitenkin olla maksuton.

Tuoreimmat aiheesta

Kiusaaminen