Vakuutus, josta sinäkin saatat maksaa liikaa – hinnat putosivat jo kaksi vuotta sitten

turku liikenne
Tieto pari vuotta sitten tapahtuneesta vakuutusuudistuksesta ei ole vieläkään tavoittanut kaikkia autoilijoita.Shutterstock
Julkaistu 29.08.2019 12:35

MTV UUTISET – KAUPPALEHTI

Monet suomalaiset ovat tietämättömiä siitä, että ajoneuvovakuutusten hinnat laskivat vuoden 2017 uudistuksen myötä. Näin ollen he maksavat edelleen tarpeettoman paljon vakuutuksestaan.

Vakuutusmaksujen laskutapa muuttui, kun liikennevakuutuksia koskeva laki uudistettiin vuonna 2017. Kauppalehti kertoi helmikuussa, että kiinteät, autokohtaiset bonustaulukot ovat poistuneet, ja tilalle ovat tulleet aiempaa yksilöllisemmät ajoneuvoon ja henkilökohtaiseen ajohistoriaan perustuvat maksut.

Muutos koski pakollista liikennevakuutusta. Kaskojen osalta bonukset olivat uudistuneet jo aiemmin. Kuitenkin samana vuonna moni vakuutusyhtiö uudisti myös kaskovakuutustuotteitaan.

Vakuutusten hinnan lasku on vaihdellut tapauskohtaisesti kympeistä jopa satasiin, jos kuljettaja on ajanut ilman vahinkoja.

Pohjola Vakuutuksen mukaan tällä hetkellä vanhan käytännön mukainen ajoneuvovakuutus on noin neljäsosalla sen henkilöautoasiakkaista. Moottoripyöräasiakkaista vanhanmallinen vakuutus on noin 40 prosentilla.

1:07img

VIDEO: Jääräpäiset ammattikuskit aiheuttivat pahennusta nelostiellä

– Vanhanmallinen vakuutus on lähes 250 000 ajoneuvovakuutusasiakkaallamme. Olemme aktiivisesti ottaneet yhteyttä asiakkaisiimme kertoaksemme muutoksesta, mutta näin suuren asiakasmäärän tavoittaminen vie aikaa, sanoo Pohjola Vakuutuksen henkilöasiakkaiden ajoneuvovakuutuspalveluiden johtaja Kristian Hiljander.

Toinen suuri liikennevakuutusten myyjä If arvioi puolestaan, että noin viidenneksellä sen asiakkaista olisi edelleen vanhan käytännön mukainen vakuutus. Ifissä on vakuutettuna lähes 860 000 autoa ja 99 000 moottoripyörää.

– Ne, joita vakuutustyypin vaihto on hyödyttänyt, ovat muutoksen todennäköisesti tehneet. Jäljelle jäävät ne, joiden vakuutusmaksut nousisivat ja jotka pitävät samaa ajoneuvoa pitkään, arvioi Ifin ajoneuvovakuutusten tuotepäällikkö Peter Roselius.

Vanhanmallisia vakuutuksia ei enää myydä. Kun auto vaihtuu, sopimus on aina uuden laskentatavan mukainen. Siirtyminen vanhasta vakuutuksesta uuteen on siis tapahtunut osin autojen vaihtumisen myötä.

Hiljander vakuuttaa, että vakuutustyypin vaihtaminen ei ole monimutkainen prosessi, mutta vaatii yhteydenottoa omaan vakuutusyhtiöön.

Vakuutusten hinnoittelu yksilöllistyy

Uudistus on lisännyt eroja sekä yhtiöiden että asiakkaiden välisissä hinnoissa. Pohjola Vakuutuksen Kristian Hiljander sanoo, että vakuutuksen hinnoittelu perustuu entistä enemmän ajoneuvon ja kuljettajan riskiin sekä alueeseen, jolla liikutaan.

Jatkossa hinnoittelu saattaa yksilöllistyä vielä lisää.

– Tarkastelemme uudenlaista vakuutusratkaisua, jossa vaikuttaisi nykyistä enemmän yksilöllinen ajomäärä, -alue ja liikkumistapa, Hiljander sanoo.

Jo aiemmin erot vakuutusmaksuissa ovat olleet mittavia. Esimerkiksi Moottorilehden vuonna 2015 tekemän selvityksen mukaan liikennevakuutus sekä halvin kasko Volvo XC60 -autolle, jonka kuskilla on 70 prosentin bonus ja ikää 40 vuotta, maksoi Fenniassa 1 386 euroa ja Pohjolassa 898 euroa.

Lue myös: Mika sai Ifiltä poskettoman tarjouksen Teslan täyskaskosta – halvemmalla ei kuulemma irtoa: "Tiedättekö te, millainen määrä rahaa on 21 000 euroa?"

Tuoreimmat aiheesta

Auton vakuutukset