Vakuutusyhtiö Fennia varoittaa sähköautoilijoita kevätkelien vaaroista. Erityisesti routavauriot sekä lammikot voivat aiheuttaa ikäviä yllätyksiä.
Fennia muistuttaa tiedotteessaan, että erityisesti sähköautoilla ajavien tulee olla keväällä liikenteessä tarkkana. Sähköautoissa on usein tavallista pienempi maavara, mistä johtuen tiestön kuopat ja isompien halkeamien terävät reunat voivat aiheuttaa monenlaista harmia.
Fennian ajoneuvo- ja omaisuusvakuuttamisen johtaja Mikko Pöyhönen kertoo tiedotteessa, että akuston suojaus sähköauton pohjassa voi olla melko kevyt.
‒ Silloin routavauriot, tien epätasaisuus tai jäiset lumipenkat voivat herkästi vaurioittaa sähköauton akkua, Pöyhönen varoittaa.
Lue myös: Miksi sähköauto ei mene läpi katsastuksesta? Näin moni auto on hylätty akkukotelon lommojen vuoksi tänä vuonna
Pöyhönen muistuttaa, että akkukoteloon tullut lommo voi rikkoa akkukennoja ja aiheuttaa erilaisia vikoja autolle.
‒ Myös katsastajat ovat tässä asiassa tarkkoja. Sähköauton pohjan kanssa tulee olla varovainen koko ajan, oli kyse sitten kelirikosta, mökkitiestä tai kaupunkien katukivetyksistä, Pöyhönen sanoo.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin katsastustilastot kuitenkin paljastavat, ettei yhtäkään sähköautoa ole hylätty katsastuksessa tänä vuonna akkukotelon lommojen vuoksi.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.
Varo lammikoita
Pöyhösen mukaan millään autolla ei tule ajaa lammikkoon, jos ei tiedä sen syvyyttä. Autoilija saattaa pitää lammikkoa matalampana kuin se todellisuudessa on.
‒ Varsinkin sähköautossa auton pohja tulee nopeammin vastaan pienemmän maavaran vuoksi. Jos kosteutta pääsee auton sisälle ja sähkölaitteisiin, voi se aiheuttaa erilaisia häiriöitä ja korroosiota.
Tarkistuta matalalla kynnyksellä
Pöyhönen kehottaa ottamaan yhteyttä huoltoon matalalla kynnyksellä, jos sähköauto on osunut kuoppaan tai ajanut syvästä lammikosta.
‒ Vioittunut akku voi toimia arvaamattomasti, joten se joudutaan usein vaihtamaan kokonaan, Pöyhönen varoittaa tiedotteessa.
Vakuutusyhtiö If kertoi helmikuussa, että suurin heidän korvaamansa summa akuston vaihtamisesta on ollut 80 000 euroa. Se kuitenkin huomautti, että monesti akku voidaan korjata, eikä sitä tarvitse vaihtaa.
Tarkkana tunkatessa
Jos sähköauton rengas puhkeaa kesken matkan ja sen haluaa itse vaihtaa, kehottaa Fennian Pöyhönen noudattamaan valmistajan tunkkausohjeita tarkasti.
‒ Akusto voi vaurioitua, jos tunkin asettaa väärään kohtaan sähköautoa. Sen vuoksi suosittelemme renkaidenvaihtoon ammattilaista. Lisäksi sähköauto on akkunsa vuoksi painavampi kuin vastaava polttomoottoriauto, joten tunkki ei välttämättä kestä pidempiä aikoja. Tämä kannattaa huomioida esimerkiksi kesärenkaiden vaihtamisessa, Pöyhönen sanoo.
Lue myös: Käytetyn sähköauton ostaja voi joutua pulaan uuden katsastusmääräyksen vuoksi – "Suurin maksamamme korvaus ollut yli 80 000 euroa"
Lähteet: Fennia, Traficom, If