MTV Sportin jalkapalloselostaja Tuomas Virkkunen niputtaa viikoittain tuoreeltaan Valioliiga-kierroksen mielenkiintoisimmat puheenaiheet. Mitä jäi tästä Valioliiga-kierroksesta mieleen?
Jo on aikoihin eletty, kun Tottenhamia voi kutsua stabiiliksi. Kotiottelussa Sunderlandia vastaan ei näyttänyt edes missään vaiheessa siltä, että Spurs voisi klassiseen itsetekemisensä tyyliin vielä sössiä varman pelin. Hämmentävää, koska jos johonkin, niin siihen on tässä jalkapalloilevassa maailmassa saanut aina edeltävinä vuosina luottaa. Nyt sekin "ilo" on neutraalilta katsojalta viety.
Mauricio Pochettinon Tottenham on nimittäin niin sanotusti "real deal". Sitä en sentään rupea väittämään, että olisi mestaruuden arvoinen jengi (vaikkakin tällä rapakaudella kaikki on mahdollista), mutta tämän tason uskottavuutta ei ole White Hart Lanella nähty vuosikymmeniin. Toki tappioita sattuu kuin myös tasureita, mutta näitä viime hetken sulamisia ei olla enää tällä kaudella juurikaan nähty. 
Mauricio Pochettino on tehnyt hyvää työtä Tottenhamissa.
Spurs on kasvanut ennen kaikkea henkisesti. Toki pelaajat ovat omaksuneet yhä enemmän Pochettinon filosofian, mutta argentiinalaisen panostus henkisen puolen valmennukseen on ollut myös merkittävä. Se on ollut selvästi nähtävissä ja luettavissa. Siitä ovat kauden mittaan puhuneet pelaajat, mm. Dembele Guardianissa taannoin. Roy Hodgsonin apuna ollut Gary Neville kertoi myös huomanneensa tällä kaudella merkittävän eron niissä maajoukkuepelaajissa, jotka tulevat juuri Tottenhamista. Ennen he eivät tulleet niin valmiina ja niin latautuneina maajoukkuepeleihin kuin tällä kaudella. Taas uusi sulka Pochettinon hattuun.
Kotkien lento katkeamassa
Viisi peräkkäistä valioliigapeliä maaleitta. Alkukauden yksi piristysruiskeista, Crystal Palace, on nyt vedenjakajalla tämän kauden suhteen. Joko se pystyy vielä kääntämään laivansa oikealla reitille tai se voi sukeltaa vielä syviin vesiin. Alan Pardew jos joku tietää millaista on olla joukkueen käskyttäjänä, kun elämä on yhtä vuoristorataa. Tuskin hän sentään ihan sellaista kokee mitä Newcastlen vuosinaan, mutta on mielenkiintoista nähdä pystyykö Pardew kääntämään tämän heikon formin vielä nousujohteiseksi.
City-tappion jälkeen hän kyseenalaisti pressissä Wayne Hennesseyn otteet maalissa. On aina kyseenalaista "hyökätä" omia pelaajia vastaan, olivat he pelanneet sitten kuinka huonosti tahansa. Hennessey ei ole loistanut ei, saa itse asiassa ottaa piikkiinsä Joleon Lescottin tekemän voittomaalin Aston Villa-pelissä ja myöskin voittomaaliksi jääneen Fabian Delphin laukauksen City-kamppailussa. Mutta silti. Onko syyllistäminen omiaan nostamaan Hennesseyn itseluottamusta?
Maalivahtitilanne Palacessa on muutoinkin ollut mielenkiintoinen koko kauden. Ykkösenä aloitti Alex McCarthy, joka pelasi elokuussa todella hyvin ja puhuttiin jopa maajoukkuekutsusta. Syyskuussa sattuikin sitten isoja virheitä ja Hennessey nappasi ykkösen paikan. Kuuteentoista otteluun kuusi nollapeliä on kova saldo, mutta nyt tilanne on kohta se, että maalilla on konkari Julian Speroni.
Toinen koko kauden kiikastanut asia on laatuhyökkääjän puuttuminen. Palace perustaa koko hyökkäyspelinsä laitapelaamiseen, ja se osa-alue on jokseenkin kunnossa, mutta seuran hyökkääjät (Marouane Chamakh, Dwight Gayle, Fraizer Campbell ja Connor Wickham) ovat tehneet tasan yhden maalin tällä kaudella...yhteensä!
Nyt seuraan huhuillaan Emmanuel Adebayoria. Hän on ns. high risk -hankinta; jos kaikki onnistuu togolaisen kanssa, voi vain taivas olla rajana, mutta togolaisen kanssa myös helvetti on ihan yhtä lähellä. Sen maailman toki Alan Pardew tunnistaa ja tietää myös, koska yrittihän hän kaikkensa Hatem Ben Arfan kanssa. Onnistumatta.
KuraKlassikko
Ajat ovat muuttuneet. Oli aika, kun Liverpoolin ja ManU:n kohtaamisissa oli valtavasti tunnetta, omia kasvatteja edustamassa Englannin suurimmassa kohtaamisessa omiaan ja laadukasta jalkapalloilua.
Sunnuntaina oli jäljellä enää tunne. Kohkaamista, ryntäilyä, päätöntä tahkoamista vailla ideaa. Liverpoolille kaikki kunnia yrityksestä, ja siitä, että sillä oli tempoa ja yritystä pelissään, mutta harvemmin järkeä eikä ainakaan viimeistelytaitoa. ManU:lla ei ollut niitäkään. Silti se voitti. Yksi ansaitsemattomammista voitoista hetkeen, niin surullinen koko LVG:n joukkue oli. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta LVG on tuhonnut 138 vuotta kestäneen hyökkäyspelin tradition omalla "filosofiallaan", jonka Jonathan Wilson luokitteli "mielikuvituksettomaksi kontrolloinniksi". Sääliksi käy United-kannattajia, nyky-ManU on historian valossa irvikuva tämän seuran perinteille. 
Louis van Gaalin asema ManU:ssa puhuttaa.
ManU:sta tulee osittain mieleen Real Madrid. Johtuen kuitenkin kulttuurillisistakin asioista ja Sir Alex Fergusonin luomasta tradiosta pysyväisyyden ja pitkäjänteisyyden suhteen, ManU:ssa tehdään asioita toisin. Realissa eivät ole koskaan riittäneet pelkät tulokset vaan pisteet on pitänyt tulla kauniilla pelillä. ManU:ssa on viimeiset vuodet peräänkuulutettu "United Way:tä"; joka tarkoittaa laitojen kautta hyökkäämistä, yksinkertaisuudessaan. Jos ManU:ssa vallitsisi samanlainen tekemisen meininki kuin Realissa, olisi LVG potkittu ulos aika päiviä sitten. Pisteitä on tullut ja niin tuli Pooliakin vastaan, mutta Realissa tämänpäiväiset esitykset eivät koskaan riittäisi, voitoista huolimatta. Ihmetellä täytyy jos Glazerit tätä katselevat loppuun asti. Ei minkäänlaista kehitystä puolentoista kauden aikana vaan pikemminkin päinvastoin.
Jos ManU selviää Mestarien liigaan, saa se kiittää siitä Valioliigan kärkijoukkueiden heikointa tasoa vuosikymmeniin. Jos se voittaa mestaruuden, jalkapallo pelinä pitää lopettaa. Heti.